La Ligan kierrosennakko: Kärkijoukkueilla helpot iltapuhteet?

La Ligan kymmenes kierros käynnistyy muutaman tunnin kuluttua Madridin esikaupunkialueella, kun Leganés isännöi Real Sociedadia perjantai-illan taistossa. Sarjataulukko kärjen osalta on äärimmäisen tiukka, sillä viisi kärkijoukkeutta on ainoastaan kolmen pisteen sisällä toisistaan.
Ennakolta kyseisillä kärkijoukkueilla on varsin helpot ottelut tiedossa, mutta kuten olemme tämän alkukauden aikana huomanneet, niin tässä sarjassa mikä tahansa on mahdollista.
Haastaako Sporting huippuvireisen Sevillan?
Sporting haastaa lauantai-iltapäivänä kotonaan Gijónissa Sevillan. Asturialaisten alkukausi on ollut jokaisella osa-alueella heikko. Sarjasijoitus on varsin karmaiseva kahdeksastoista ja peliesitykset ovat olleet sen mukaisia. Viime kierroksella Abelardon miehistö nyhjäsi maalittoman tasapelin Granadaa vastaan. Sarjajumbona selkeästi oleva Granada jopa hallitsi ottelua.
Sporting tarvitsee kipeästi pisteitä, ettei heikon alkukauden ilmapiiri jatku jatkumistaan, kun sarja etenee eteenpäin kohti talvea. Sevilla on sen sijaan täysin päinvastainen ryhmä tällä hetkellä. Andalusialaiset ovat pelanneet huiman alkukauden ja sarjasijoitus on sen mukainen. Sevilla on nimittäin sarjassa toisena vain pisteen Real Madridia perässä. Jorge Sampaoli haluaa kärkipaikan itselleen ja kentällä näkynyt Sevilla on tällä hetkellä todella pelottava vastustaja jokaiselle joukkueelle.
Kertoimet (Mr Green): 4.00-3.50-1.95
Palaako Atlético voittokantaan?
Atlético Madrid hävisi viime viikonloppuna vieraskentällä Sevillalle, joka samalla rikkoi Diego Simeonen miehistön tappiottoman putken. Sevilla-tappio oli nimittäin Atletin kauden ensimmäinen koko kaudella. Pelillisesti hyvän alkukauden pelannut Atlético koki sarjan tasaisuuden, sillä sarjakärkenä viime kierrokselle lähtenyt Atleti on tällä hetkellä vasta viides. Punaisen kortin ottanut Koke huilaa viikonloppuna ja Saúl korvaa miestä keskikentän keskustassa.
Málagan sarjan avausottelut menivät penkin alle, kun seura taisteli valtavien maalinteko-ongelmien kanssa. Málaga ja Juande Ramos ovat kuitenkin pystyneet jättämään maalinteko-ongelmat historiaan, sillä rantakaupunkiseura on hävinnyt viimeksi yli viisi viikkoa sitten. Viime viikonloppuna Leganés kaatui komeasti Rosaledalla lukemin 4-0 ja Málaga pääsee haastamaan Atléticon loisteliaassa vireystilassa.
Kertoimet (Mr Green) 1.22-6.00-12.00
La Ligan kymmenennen kierroksen aikataulut
Perjantai 28.10
21.45 Leganés-Real Sociedad (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
Lauantai 29.10
14.00 Sporting-Sevilla (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
17.15 Alavés-Real Madrid (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
19.30 Atlético-Málaga (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
21.45 Barcelona-Granada (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
Sunnuntai 30.10
13.00 Eibar-Villarreal (Viaplay, Viasat Jalkapallo HD)
17.15 Athletic-Osasuna (Viaplay)
19.30 Real Betis-Espanyol (Viaplay, Viasat Fotboll HD)
21.45 Las Palmas-Celta (Viaplay)
Maanantai 31.10
21.45 Deportivo-Valencia (Viaplay, Viasat Urheilu HD)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi