Atlético-laituri palasi harjoituksiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan – alla vakava polvivamma
Kuva: Getty Images
Atlético Madridiin noin kaksi ja puoli vuotta sitten siirtynyt italialainen Alessio Cerci on palannut seuran joukkueharjoituksiin.
Keväällä Genoan paidassa vakavan polvivamman uhriksi joutunut laitahyökkääjä on viimein kuntoutunut loukkaantumisestaan. Cerci kävi toukokuussa polvileikkauksessa ja on kesästä lähtien harjoitellut Atléticon harjoituskeskuksessa fysioterapeutin kanssa.
Cercin historia Atletissa on varsin olematon. Roman kasvatti ehti olla seurassa vain syksyn 2014 ja siirtyi lainasopimuksen turvin Milaniin, kun Fernando Torres palasi samassa diilissä takaisin kotiinsa. Cerci ei onnistunut pelaamaan itseään Diego Simeonen sydämeen ja jäikin usein kokoonpanojen ulkopuolelle.
Italiassa loukkaantumiset olivat myös suuri osa Cercin elämää, eikä italialainen päässyt lopulta lähellekkään entistä tasoaan. Elokuun siirtoikkunassa Cerci oli siirtymässä Bolognaan, mutta siirto kaatui epäonnistuneeseen lääkärintarkastukseen.
Cerci tuskin pelaa ainuttakaan minuuttia Atléticon paidassa ennen tammikuun siirtoikkunaa, jolloin pelaajan on tarkoitus palata Italiaan.
LUE MYÖS:
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan

- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta