Sevillan Steven N’Zonzi mestaruusmahdollisuuksista: ”Kausi on todella pitkä”
Eilen Atlético Madridia vastaan ottelun ainoan ja samalla myös voittomaalin tehnyt Sevillan Steven N’Zonzi oli onnellinen mies kamppailun jälkeen.
N’Zonzi kommentoi Atlético-kohtaamista lehdistötilaisuudessa.
– Kaikki ottelut ovat meille tärkeitä, mutta tällä kertaa vastassa oli todella kova joukkue ja heidän voittaminen on meille suuri asia. Tiesimme ennen ottelun alkua, että meitä odottaa massiivinen haaste. Olemme kuitenkin vahva kotijoukkue. Olen samalla erittäin onnellinen kauden avausmaalistani, mutta tärkein asia oli voitto.
Sevillan hieno alkukausi on johtanut siihen, että andalusialaisseura on toisena sarjassa yhdeksän kierroksen jälkeen. Monet espanjalaislehdet ja myös Diego Simeone ovat todenneet, että Sevillalla on realistiset mahdollisuudet mestaruustaistelussa. Kyseiset väitteet ovat kuitenkin liian aikaisia N’Zonzin mielestä.
– On erittäin aikaista puhua mestaruudesta. Kausi on todella pitkä ja pääasia on se, että meidän pitää jatkaa työntekoa.
Sevilla vierailee viikonloppuna Gijónissa, kun Sporting isännöi sarjakakkosta.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Getafe-luotsi José Bordalásilta iso väite tuomarista: ”Kuvitelkaa, jos joku pelaaja olisi sanonut noin”
- Arsenalista tuttu La Liga -puolustaja lopettaa uransa
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Arsenalista tuttu La Liga -puolustaja lopettaa uransa
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin