Sevillan Luciano Vietto: ”En aio tuulettaa mahdollista maaliani Atléticoa vastaan”
Kuva: Getty Images
Sevilla ja Atlético Madrid iskevät yhteen lauantaina viikonlopun kärkikamppailussa. Sarjakolmosena yhdeksännelle kierrokselle lähtevä Sevilla lähtökohtaisesti haastaa sarjakärki Atléticon kotikentällään Andalusiassa.
Atletista kuluvaksi kaudeksi Sevillaan lainattu Luciano Vietto kommentoi lauantain ottelua lehdistötilaisuudessa.
– Ottelu tulee olemaan todella vaikea, koska Atleti on loistava joukkue. Meidän pitää pelata virheetön peli, jotta voimme saada kolme pistettä. Kamppailu on todella tärkeä, sillä pelissä on paljon panosta. Olen varma, että peli on pienestä kiinni ja se kumpi tekee vähemmän virheitä voittaa. En aio tuulettaa mahdollista maaliani.
– Olen pikku hiljaa päässyt joukkueen rytmiin sisään ja pystyn suorittamaan paremmin valmentajamme toiveet.
Vietto siirtyi Atléticoon reilu vuosi sitten, mutta ei onnistunut missään vaiheessa viime kautta saamaan itselleen suurempaa roolia punavalkoisissa. Atleti lainasi Vietton Sevillaan osto-option kera.
LUE MYÖS:
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa