”Nukkumistapaturmassa” loukkaantunut Barcelonan lainapuolustaja: ”Palasin joka päivä itkien kotiin”
Kuva: Getty Images
Sporting Gijónissa Barcelonan lainapelaajana pelaava Douglas Pereira on kertonut paikallislehti El Comerciolle antamassaan haastattelussa, kuinka rankkaa aikaa kaksi vuotta Barcelonassa oli hänelle. Peliaikaa ykkösjoukkueessa brasilialainen laitapuolustaja sai kahden kauden aikana vain kolmen liiga- ja viiden cup-ottelun verran.
– Olen aina ollut optimisti. Jo lapsena haaveilin jalkapalloammattilaisen urasta. Haave näytti kaukaiselta, mutta etenin sitä kohti. Ja niin teen nytkin, Douglas sanoo.
– Barcelonassa minulla oli vaikeaa loukkaantumisten takia. Palasin joka päivä kotiin itkien, mutta en voinut sille mitään. Minun piti vain kestää se ja jatkaa yrittämistä.
Brasilian juniorimaajoukkueissakin pelanneen Douglasin Euroopan valloitus ei siis ole alkanut kovin hyvin, eikä Gijónissakaan ole vastuuta tullut kuin kahdessa ottelussa.
– Ympäristö on ollut aina minua kohtaan ankara. Loukkaantumisten ohella sekin voi saada pääkopan kiristymään. Minun pitää olla kuitenkin vahva perheeni ja läheisteni takia, Douglas uskoo.
26-vuotias Douglas valittaa myös median epäreilusta kohtelusta ja asioiden liioittelemisesta. Hän viittaa äskettäiseen tapaukseen, jossa miehen kerrottiin loukkaantuneen hänen nukuttuaan bussissa väärässä asennossa. Pelaaja itse kuitenkin korjaa väitteitä.
– Se oli ikävä tapaus. Se johtui ylirasituksen ja hieronnan yhdistelmästä. Seuraavana päivänä jo treenasin. Lehdissä kirjoitettiin minun loukkaantuneen, mutta se ei ollut totta. Tuollaiset yksityiskohdat tekevät minut surulliseksi, Douglas toteaa.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari

- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku