Espanja hallitsi tapahtumia ja tilastoja, Italia venyi tasapeliin
Espanja ja Italia pelasivat 1-1 tasapelin torstai-illan MM-karsinnassa.
Espanjan vei johtoon toisen jakson alussa Victor Vitolo Italian puolustuksen sekä maalivahti Gianluigi Buffonin hölmöillessä oman maalin suulla.
Italia pääsi tasoittamaan ottelun rangaistuspotkulta. Sergio Ramos törttöili boxissa, mistä kiitoksena Daniele De Rossi pääsi asettamaan pallon pilkulle. De Rossi ei erehtynyt vaan tykitti pallon ohi David de Gean.
Numeroiden valossa Espanja olisi ansainnut ottelusta selvänumeroisen voiton. Se hallitsi palloa yli 60-prosenttisesti läpi ottelun ja pääsi yrittämään maalia tusinan kertaa.
Italian puolustus teki illasta kuitenkin Buffonille helpon. Konkariveskarin ei tarvinnut torjua kuin pari kertaa, sillä Alessio Romagnolin, Leonardo Bonuccin ja Andrea Barzaglin miehittämä puolustuslinja blokkasi suurimman osan vierasjoukkueen maalintekoyrityksistä.
Espanjan maalinsuulla de Gea puolestaan sai töröttää varsin toimettomana. Miehelle ei merkitty ottelussa yhtäkään torjuntaa.
Jotain Espanjan hallinnasta kertoo sekin, että se sai ottelussa 13 kulmapotkua Italian kahta vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto

- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”