Atlético Madridin maineikas kotistadion täyttää 50 vuotta – todellinen legenda teki ensimmäisen maalin

Atlético Madridin kotistadion Vicente Calderón tunnetaan yhtenä Euroopan suurseurojen parhaista stadioneista, mitä tunnelmaan tulee. Infernaalinen möykkä on tehnyt kentästä vierasjoukkueille todella tukalan paikan kyläillä. Tänään stadion täyttää juhlavat 50 vuotta.
Stadion tunnettin alun perin nimellä Estadio Manzanares Madridin läpi virtaavan Manzanares-joen mukaan. Vuonna 1972 nimi muutettiin Vicente Calderóniksi. Calderón oli pitkäaikainen Atlético Madridin puheenjohtaja.
Kun Atlético pelasi stadionilla avausottelunsa 2.10.1966, pyhätön historian ensimmäisen maalin viimeisteli todellinen seuralegenda Luis Aragonés. Aragonés pelasi Atléticossa kymmenen vuotta, ja valmensi joukkuetta peräti 15 vuotta, neljällä eri rupeamalla. Pelaajauralta muistoksi Atlético-vuosista jäi mm. kolme mestaruutta ja valmentajauraltakin yksi. Espanjan ulkopuolella Aragonés muistetaan parhaiten Espanjan vuoden 2008 EM-kultajoukkueen valmentajana ja ”Tiki-takan” isänä. Aragonés kuoli leukemiaan helmikuussa 2014.
Myöhemmin Vicente Calderón on saanut todistaa mm. Pelen edustaman Internacionalin vierailua, Johan Cruyffin Ajaxin tappiota Atléticoa vastaan, kolmea vuoden 1982 MM-ottelua sekä stadionin suurimpia maalikarkeloita, kun Atlético läksytti Mallorcaa 7-0 -lukemin kaudella 1987-88. Viime vuosina Atlético on napsinut stadionilla jatkuvasti kovia eurooppalaisia päänahkoja kohottuaan pysyvästi suurseuraksi koko Euroopan mittakaavassa. Tänä vuonna Bayern München on kokenut Vicente Calderónilla kaksi 0-1 -tappiota.
Pian Vicente Calderón jää kuitenkin historiaan, sillä Atlético muuttaa jatkossa pelaamaan uudelle Madridin tuloksetonta olympiaisännyyshakua varten rakennetulle stadionille. Vicente Calderón aiotaan purkaa, ja sen paikalle rakennetaan uusi Atlético Madrid -puisto.
Lähde: Marca
Toimittajan sana:
La Ligan otteluohjelman laatijoilta olisi kieltämättä voinut toivoa vähän pelisilmää, sillä Atlético Madrid pelaa kotistadioninsa 50-vuotispäivänä vieraskentällä Valenciassa.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- La Ligan puheenjohtaja latasi suorat sanat seurajoukkueiden MM-kisoista
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa

- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus