Puolalaisfaneille iso pettymys – Real Madrid tulee vieraaksi tyhjälle stadionille
Kuva: Getty Images
UEFA on määrännyt Legia Varsovan pelaamaan seuraavan Mestarien liigan kotiottelunsa suljetuin ovin. Näin ollen puolalaisilta jäävät Cristiano Ronaldo ja kumppanit näkemättä, ellei sitten Legia Varsovan jättämä valitus mene vastoin odotuksia läpi.
Sanktio pohjautuu järjestyshäiriöihin Legian ensimmäisessä kotiottelussa Borussia Dortmundia vastaan. Dortmund voitti ottelun tylysti 6-0, mutta Legian kannattajien käytös otettiin UEFA:n tutkintaan. Tutkinnan aiheuttajia olivat soihdut, kentälle heitetyt esineet, riittämättömät järjestelyt sekä kannattajien rasistiset laulut. Suljetuin ovin pelattavan ottelun lisäksi UEFA mätkäisi Legialle 80 000 euron sakot.
Legian edustaja Seweryn Dmowski myönsi rasistiset chantit pari viikkoa sitten.
– Emme ole typeriä emmekä väitä, etteivätkö ihmisten näkemät asiat olisivat totta. Stadionilla oli varmasti joitain henkilöitä, jotka lauloivat niin. Haluamme tunnistaa heidät kaikki ja langettaa heille stadionporttikiellon, Dmowski sanoi ESPN:lle.
Legialla oli edelleen UEFA:n langettama koeaika päällä, sillä se määrättiin jo aiemmin pelaamaan kaksi europeliä suljettujen ovien takana. Tuolloin rangaistuksen syynä olivat fanien rasistiset laulut Belgian Lokerenissa marraskuussa 2014. Eurooppa-liigan vierasottelussa Israelissa vuonna 2011 Legia-fanit puolestaan esittelivät provosoivaa ”Jihad Legia” -lakanaa.
Real Madrid matkustaa Legia Varsovan vieraaksi 2. marraskuuta, mutta kohtaa jo sitä ennen Kasper Hämäläisen joukkueen kotikentällään Madridissa.
Lähteet: ESPN ja UEFA:n kotisivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Getafen pelaaja kopeloi vastustajan sukukalleuksia – punainen kortti
- Isoja uutisia Barcelonalle: tähtipelaaja joukkueen vahvuudessa kuukausien tauon jälkeen
- Ville Koski debytoi La Ligassa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”