Muistatteko vielä Javier Saviolan? Tarina jatkuu nyt Andorrassa
Kuva: Getty Images
Javier Saviola teki jalkapalloilijana mittavan ja kunnioitettavan uran, mutta argentiinalaisen osana oli olla yksi monista ”seuraavista maradonista”, joilta odotettiin enemmän kuin lopulta saatiin. Saviola ei ole vieläkään saavuttanut ikämiessarjaan oikeuttavaa 35 ikävuoden rajapyykkiä, mutta jalkapallomaailman suurelta yleisöltä hän on ollut jo jonkin aikaa piilossa.
Espanjalaissivusto Sport kertoo, että Saviola perheineen on muuttanut Andorraan ja liittynyt mukaan kääpiövaltion pääsarjassa pelaavan FC Ordinon toimintaan. Työnkuva seurassa on vielä hieman epäselvä, mutta näillä näkymin 34-vuotias Saviola aloittaa joukkueen apulaisvalmentajana. Moni haluaisi varmasti nähdä Saviolan myös pelitamineissa, mutta ainakin toistaiseksi taituri sanoo pelihommien olevan historiaa.
Saviola nousi teinipoikana pikavauhtia tähtikartalle voitettuaan nuorimpana pelaajana sitten Diego Maradonan Argentiinan pääsarjan maalikuninkuuden. Hänet myös valittiin Etelä-Amerikan parhaaksi jalkapalloilijaksi vain 18-vuotiaana vuonna 1999. Vuonna 2001 Saviola teki alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ennätykselliset 11 maalia seitsemässä ottelussa ja maalitehtailua seurasikin megasiirto Barcelonaan, jossa hän viettikin parhaat vuotensa Euroopan kentillä.
Vuoden 2004 olympiakullan jälkeen Saviolan ura kääntyi hiljalleen laskusuuntaan ja maisemat vaihtuivat tiheään tahtiin. Barcelonan lisäksi mies ehti pelata Monacossa, Sevillassa, Real Madridissa, Benficassa, Málagassa, Olympiacosissa, Veronassa ja lopulta kasvattajaseurassaan River Platessa. Siellä Saviola päätti lopettaa pelaajauransa viime tammikuussa jäätyään syyskauden aikana tyystin maaleitta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu