Real Madridin brasilialaispelaaja palaa harjoituksiin – kärsi sydänongelmista

Real Madridin Lucas Silva palaa tiistai-aamuna harjoituskentälle. Brasialainen keskikenttäpelaaja vietti viime kauden lainalla Marseillessa ja oli siirtymässä kesällä lissabonilaiseen Sportingiin, mutta portugalilaisten lääkärintarkastuksessa paljastui jotain hälyttävää.
Nimittäin Sportingin lääkäritiimi löysi Silvalta sydänvian, jonka takia lainasiirto kariutui. Useat meidat väittivät, että Silvan ura on todennäköisesti ohi. Brasilialaispelaaja on käynyt useissa tutkimuksissa ja tavannut maailman johtavia sydänlääkäreitä, jotka ovat antaneet 23-vuotiaalle pelaajalle peliluvan.
Marcan mukaan Real Madridin edustusjoukkue on odottanut pitkään sitä hetkeä, kun Silva pääsee mukaan harjoituskentälle, mutta brasilialainen ei kuitenkaan mahdu Zinédine Zidanen suunnitelmiin. Silva harjoittelee Real Madridin kanssa tammikuuhun saakka ja seura yrittää saada pelaajalle uuden lainaseuran silloin alkavassa siirtoikkunassa.
Samainen lehti kertoo, että seuraavien kolmen kuukauden harjoittelu on tehty niin sanotusti harjoituskauden mukaiseksi ja Silva pääsee kuntoon ennen tammikuuta, kun laina uuteen joukkueeseen tapahtunee. Silva selvisi siis vain ja ainoastaan säikäihdyksellä pelottavasta tilanteesta uransa kannalta heinäkuun alussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle