Eibarilta ajettiin taas maalivahti ulos – silti tasapeli Sevillaa vastaan
Kuva: Getty Images
Eibar-Sevilla, 1-1. Päätösvihellyksen jälkeen Eibarin leiri juhli, Sevillan leiri oli pettynyt. Mitä siis tapahtui?
Surkeassa vieraspelivireessä oleva Sevilla (21 vieraspeliä La Ligassa putkeen ilman voittoa) sai kaikki avaimet käsiinsä. 27. minuutilla Luciano Vietto vei Hiroshi Kiyotaken syötöstä vieraat johtoon. 45. minuutilla Eibarin maalivahti Yoel Rodríguez ajettiin kentältä suoralla punaisella. Hänet korvasi nuori Markel Areitio, jolle peli oli ensimmäinen tällä tasolla. Miksi? Koska Eibarin varsinainen ykkösvahti Asier Riesgo kärsi pelikieltoa edellisellä kierroksella tulleen punaisen vuoksi.
Tässä vaiheessa aika moni olisi laittanut rahansa likoon Sevillan voiton puolesta. Vaan ei. 64. minuutilla Eibar riisti keskialueella pallon ja hyökkäsi nopeasti. Antonio Luna syötti maalin eteen Pedro Leónille, joka tuikkasi tasoituksen. León on tehnyt Eibarin kauden viidestä maalista kolme.
Loppuhetket Eibar joutui pelaamaan kahden miehen alivoimalla, kun Dani Garcíakin otti punaisen. Ei siis ihme, että Ipurúalla tasapeliä juhlittiin kuin voittoa.
Tuloksen myötä Sevilla nousi kahdeksaan ja Eibar seitsemään pisteeseen. Joukkueet ovat sarjassa sijoilla neljä ja viisi.
La Liga lauantaina
Leganés-Barcelona 1-5 (0-3) 0-1 Lionel Messi (15.) 0-2 Luis Suárez (31.) 0-3 Neymar (44.) 0-4 Lionel Messi rp. (55.) 0-5 Rafinha (64.) 1-5 Gabriel (80.) Atlético Madrid-Sporting Gijón 1-0 Antoine Griezmann (2.) 2-0 Kévin Gameiro (4.) 3-0 Antoine Griezmann (31.) 4-0 Fernando Torres (72.) 5-0 Fernando Torres rp. (90.) Eibar-Sevilla 1-1 (0-1) 0-1 Luciano Vietto (27.) Ulosajo, Yoel Rodríguez, Eibar (45.) 1-1 Pedro León (64.) Ulosajo, Dani García, Eibar (86.) Las Palmas-Málaga klo 21.45LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot