Cristiano Ronaldon bongannut scoutti: ”Hän itki monta päivää”
Cristiano Ronaldon jo nuorena poikana löytänyt Aurelio Pereira kertoo, ettei Real Madridin nykyisen supertähden futisura auennut helposti.
Ronaldo siirtyi Sportingiin nuorena poikana asuttuaan ensin Madeirassa. Oli traumaattista jättää perhe, kun äiti suri lentokentällä lähdön hetkellä ja ensimmäiset viikot uudessa ja suuressa kaupungissa olivat nuorelle innokkaalle futaajalle kyynelten täyttämää, on Ronaldo jälkikäteen muistellut.
Ja jalkapallon historia voisi olla hyvin erilainen, jos Ronaldo olisi tuolloin luovuttanut ja palannut kotikonnuille. Pereira, joka työskenteli seuran nuorten parissa, muistelee maalitykin ensiaskelia. Vahva luonne oli se, joka auttoi Ronaldoa jaksamaan.
– Kun Ronaldo tuli Lissaboniin, hän oli vain 12 ja hänen oli hyvin vaikea sopeutua. Hän itki monta päivää, Pereira palasi menneeseen Goalin haastattelussa.
– Hän lähti kylästään ja perheensä luolta, ja hän tuli suureen ja kaukana olevaan kaupunkiin erilaisen ilmapiirin keskelle. Ja fasiliteetit eivät olleet niin mukavia kuin nyt… Kuvittele vain miten vaikeaa se oli! Pereira muisteli.
”Jos hän ei olisi ollut niin vahva…”
Vaikka sopeutuminen vei aikansa, alkoi Ronaldo löytää nopeasti paikkansa. Ensin 12-vuotiaana Ronaldo taisteli tiensä joukkueeseen ja myöhemmin 16-vuotiaana paikka aukesi jo edustusryhmästä. Pari vuotta myöhemmin olikin jo aika siirtyä eteenpäin – Manchester Unitediin. – Jos hän ei olisi ollut niin vahva ja vakuuttunut, että hänen unelmansa on tulla jalkapalloilijaksi, olisi hän lopettanut. Pereira palasi Ronaldon ensiaskeliin Lissabonissa. Keskiviikkona ja 31-vuotiaana Real Madridin tykki pääsee pelaamaan poikavuosien seuraansa Sportingia vastaan Mestarien liigassa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta