Näkökulma: Keltainen sukellusvene kaukana pinnasta

Toukokuun ensimmäisen päivän myöhäsilta on täydessä käynnissä. Sarjakauden kolmanneksi viimeisen kierroksen viimeinen ottelu nähdään puolillaan olevalla Mestallalla, kun surkean kauden pelannut Valencia isännöi Villarrealia. Vierailijat ovat yhden voiton päässä neljännen sijan varmistumisesta, joka tarkoittaisi paikkaa Mestarien liigan playoff-kierrokselle. Villarreal dominoi ottelua alusta loppuun ja lopulta ottaa maukkaan 2-0-voiton niin sanotusta toisesta Valencian derbystä. Ottelun jälkeen Mestarien liiga-hymni sävelsi Villarrealin juhlia pukukopissa – tavoite saavutettu. Kaksi viikkoa myöhemmin sarjan viimeisellä kierroksella Villarrealin valmentajana toiminut Marcelino näillä näkymin hävisi tahalleen Sportingille, joka säilytti täyden pistepotin ansiosta sarjapaikkansa. Vajaat kolme kuukautta myöhemmin Villarreal ilmoitti antaneensa potkut Marcelinolle. Uutinen tuli täytenä yllätyksenä jalkapalloilevalle maailmalle, koska Marcelino oli ollut suurin yksittäinen syy Villarrealin menestykseen. Muutamaa viikkoa myöhemmin seuran presidentti avasi asiaa kertomalla, ettei hän pystynyt pitämään Marcelinoa seurassa viime kauden päätöksen jäljiltä. Voiko sitä uskoa? Jos syy on todella se, niin miksi ihmeessä Marcelino sai kuitenkin jatkaa seuran peräsimessä läpi kesän päättäen siirtoikkunan tapahtumista? Kyseisiin kysymyksiin saadaan tuskin koskaan vastauksia, sillä seurajohto haluaa todennäköisesti pelastaa oman nahkansa väitteillään. Jos Marcelinon tekoset Sporting-ottelussa pitävät paikkansa, niin omasta mielestänikin potkut olivat ainoa oikea vaihtoehto, mutta tämä epäselvyys totuuden ja valheen ympärillä tuo enemmän hallaa seuralle, kuin faktojen toteaminen heti alussa. Marcelinolla oli valtavasti auktoriteettiä seuran sisällä ja pelaajat kunnioittivat valtavasti asturialaista jalkapalloneroa. Korvaajaksi muutaman päivän aikataululla hankittu Fran Escribá on todellinen huumorivalinta, mutta toisaalta voi miettiä, että minkälaisia valmentajia oli edes vapaana. Pitkälti uraansa kakkosvalmentajana tehnyt Escribá joutui äärimmäisen vaikeaan tilanteeseen, koska edessä oli koko viime kauden saavutukset. Nimittäin Mestarien liigan playoff-ottelut Monacoa vastaan. Yli puolet normaalista avauskokoonpanon pelaajistosta olivat loukkaantuneena ja lopputuloksen ikävä kyllä tiesi etukäteen. Monaco marssi vakuuttavasti lohkovaiheeseen voittamalla kummassakin ottelussa täydessä sekamelskassa olleen Keltaisen sukellusveneen. Kun Marcelinon pelitavassa oikein roolitettuna jälleen vakuuttavaa tulosta tehnyt Roberto Soldado loukkasi vakavasti polvensa, niin harmaat pilvet olivat jo täyttäneet El Madrigalin piippuhyllyjen tasanteet. Puoli vuotta sivussa oleva kärki korvattiin lopulta, uskokaa tai älkää, Rafael Santos Borrélla. Ei mitään pois Santos Borrélta, potentiaalia riittää vaikka muille jakaa, mutta nuori kolumbialainen pelaa Villarrealin paidassa lainasopimuksella Atléticosta ensimmäisiä pelejään Euroopassa. Seura olisi tarvinnut tasonsa todistaneen kärjen Cedric Bakambun tai Alexandre Paton pariksi hyökkäykseen. Pelillisesti Villarrealin peli on ollut solmussa, mutta on muistettava, että Escribá on ollut vasta reilut kolme viikkoa seurassa. Pelaajamateriaali on muuten potentiaalinen, mutta jos itse tälläinen peli ja päälle kaatuvat vaikeudet jatkuvat, niin luvassa on pitkä ja vaikea kausi. Ei kuitenkaan niin vaikea, kun keväällä 2012 – silloin Villarreal tippui lopulta sarjasta pelattuaan samalla kaudella vielä Mestarien liigan lohkovaiheessa.