Napoli hylkäsi jälleen Valencian tarjouksen topparistaan
Kuva: Getty Images
Valencia on yrittänyt läpi kesän saada Raúl Albiolia takaisin seuraan. Oma kasvatti on osoittanut kesän aikana halustaan palata, mutta Napoli ja varsinkin seuran omistaja Aurelio De Laurentiis ovat olleet jyrkkinä.
La Gazzetta dello Sportin mukaan Napoli on toistamiseen hylännyt Valencian tarjouksen. Lehti kertoo espanjalaisseuran tarjonneen 12 miljoonaa euroa puolustajasta, mutta Napoli on pysynyt tiukassa linjassaan. Aikaisemmin kesällä uutisoitiin, että Napoli haluaa Albiolista juuri 12 miljoonaa, kun Valencia oli tarjonnut vain 8 miljoonaa euroa.
Kookas toppari siirtyi Valencian riveihin 11-vuotiaana ja pelasi seurassa kaksitoista vuotta. Kesällä 2009 Real Madrid hankki Espanjan maajoukkueeseen nousseen puolustajan riveihinsä. Albiol pelasi lopulta Madridissa neljä kautta, kunnes siirtyi Italiaan.
LUE MYÖS:
- Kärsimätön Real Madrid kärsi tappion kotonaan
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun

- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta