Villarreal hankki Argentiinan olympiahyökkääjän – lähetti kaksi pelaajaa lainalle
Kuva: Getty Images
Villarrealin toimistolla ovet käyvät tiuhaan. Seura tiedotti hankkineensa Cristian Espinozan argentiinalaisesta Huracánista.
Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta Transfermarktin tietojen mukaan Villarreal maksaa 7,2 miljoonan euron korvauksen. 21-vuotiaan Espinozan sopimus on viisivuotinen.
Espinoza pelaa lähtökohtaisesti oikeana laitahyökkääjänä, mutta tarvittaessa hän kykenee pelaamaan hyökkäyksessä myös muilla tonteilla. Seuran tiedotteen mukaan luvassa on nopeutta.
Viime kaudella Espinoza pelasi kaikki kilpailut mukaan lukien 29 ottelua. Tehoja syntyi seitsemän maalin ja yhdeksän maalisyötön verran. Tällä hetkellä Espinoza on Argentiinan maajoukkueen mukana Rion olympialaisissa. Nuorukainen pelasi viime yönäs 72 minuuttia 0-2-tappiossa Portugalille.
Espinoza oli Villarrealille jo kahdeksas hankinta tänä kesänä. Ovet käyvät myös toiseen suuntaan. Seura nimittäin tiedotti kahden pelaajan lainasiirroista muualle.
Al-Saddista aiemmin kesällä hankittu Akram Afif, 19, pelaa alkavan kauden lainalla Sporting Gijónissa. 24-vuotias Aleksandar Pantic puolestaan lainattiin sarjanousija Deportivo Alavésin riveihin. Kumpaankaan siirtoon ei sisälly osto-optiota.
Toimittajan sana
Villarreal on viime kauden päätteeksi menettänyt muutaman avainpelaajan. Rahaa riittää myös tuhlattavaksi, sillä Eric Baillyn myynnistä kilahti seuran kassaan peräti 38 miljoonaa euroa. On hyvin mahdollista, että Espinoza saa ihan mukavastikin peliaikaa. Tieltä ovat kesän aikana poistuneet Denis Suárez, Samuel García ja Matías Nahuel. Toisaalta laitaosastoa on aiemmin kesällä vahvistettu Denis Tsheryshevillä.LUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa