Real Madridin keskikenttäpelaaja kiistää huhut – ”En lopeta uraani”

Espanjalaismediassa on puhuttu viime päivinä Lucas Silvan tilanteesta. Uutisoimme aiemmin, että Silvan lainasiirto Real Madridista Sporting Lissaboniin kariutui lääkärintarkastuksessa havaittuun sydänvikaan.
23-vuotiaan Silvan luultiin jo päättäneen uransa, kun keskikenttäpelaaja vihjasi asiasta Instagram-tilillään. Myöhemmin hän julkaisi eri sosiaalisen median tileillään tiedotteen, jossa kiistettiin huhut uran päättymisestä.
– Perjantaina olin Sporting Lissabonin lääkärintarkastuksessa. Minulle tehtiin rasitustesti, jossa havaittiin muutos rytmihäiriö, Silva kirjoitti.
– Minulle on sittemmin tehty lisää kokeita, joissa ei havaittu mitään epänormaalia sydämen suhteen. Ilmeisesti se oli kertaluontoinen tapaus, jolle ei ollut mitään erityistä syytä. Turvallisuussyistä päätettiin, ettei minun kannata siirtyä juuri nyt.
– Luonnollisesti Real Madrid haluaa tehdä lisää kokeita, mutta olen hyvin varma, että vikaa ei enää esiinny. Päätin ottaa kantaa mediassa esitettyihin valheellisiin tietoihin ja sanoa, etten lopeta uraani.
Silva siirtyi Realiin tammikuussa 2015. Viime kauden hän pelasi lainalla Marseillessa, jonka paidassa pelejä kertyi 33. Realissa brasilialainen on pelannut toistaiseksi vasta yhdeksän kertaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle