Lionel Messille 21 kuukauden vankeustuomio – säästynee linnareissulta

Lionel Messi on tuomittu 21 kuukauden vankeusrangaistukseen veropetoksesta, kertoo espanjalaiset tiedotusvälineet.
Hänen isänsä, Jorge Messi, sai myös samaisen tuomion 4,1 miljoonan euron suuruisesta veronkierrosta vuosina 2007 ja 2009. Messi sai tuomionsa lisäksi sakkoja kaksi miljoonaa euroa ja hänen isänsä 1,5 miljoonaa euroa.
29-vuotias Argentiinan ja Barcelonan pelaaja ei maksanut verottajalle veroa kuvaoikeuksistaan.
Espanjassa alle kahden vuoden tuomiot ovat ehdollisia, joten Messi eikä hänen isänsä luultavasti joudu vankilaan. Messi ja hänen isänsä todettiin syyllisiksi kolmesta eri veropetoksesta keskiviikkona.
Oikeudenkäynnin aikana, Lionel Messi väitti, että hän ”ei tiennyt mitään” johtamistavasta hänen talousasioihin liittyen, vaan pelaaja oli täysin keskittynyt vain jalkapalloon.
Lähde: BBC

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus