Copa Américassa jaossa pronssiset mitalit – yllättääkö USA Kolumbian?
Kuva: Getty Images
Tulevana yönä pelataan Copa América Centenarion pronssiottelu. Kuten pronssiottelun maailmaan kuuluu, vastakkain on kaksi pettynyttä joukkuetta: Yhdysvallat ja Kolumbia.
Välierissä isäntämaa Yhdysvallat jäi Argentiinan jalkoihin rumasti 0-4. Argentiina vei peliä kaikilla osa-alueilla. Ehkä kaikkein karuinta oli se, ettei USA onnistunut laukomaan ottelussa kertaakaan.
Kolumbian tien finaaliin katkaisi Chile. Turnauksen hallitseva mestari iski tarvittavat maalit jo ensimmäisen 11 minuutin aikana. Ottelu oli tilastojen valossa melko tasainen, vaikka Kolumbia joutui pelaamaan viimeiset puoli tuntia alivoimalla.
– Meidän on toivuttava henkisesti ja pelattava hyvä ottelu, Kolumbian päävalmentaja José Pekerman sanoi lehdistölle pelin alla.
USA:n ja Kolumbian kohtaamisessa mielenkiintoista on se, että joukkueet kohtasivat toisensa jo alkulohkovaiheessa. Tuolloin Kolumbia oli parempi maalein 2-0. Tilanne voi nyt olla jopa ratkaisevasti erilainen, sillä Yhdysvalloilla on ollut pronssiottelun alla yksi lepopäivä enemmän. Lisäksi Kolumbian ja Chilen välinen ottelu pelattiin erittäin raskaissa olosuhteissa rankkasateen kastelemalla kentällä. USA myös saa yön otteluun pelikiellon kärsineet pelaajansa takaisin.
Kerroinasettelussa Kolumbia on asetettu selkeäksi suosikiksi. USA:n pitäisi tulla otteluun tuoreemmilla jaloilla. Kun lisäksi Copa Américassa kotietu on hyvin merkittävä, ja pronssiotteluun kotijoukkueen on todennäköisesti helpompi syttyä, ovat USA:n kertoimet ”liian” korkeat.
Kertoimet (Coolbet)
USA-Kolumbia (tasoitusveto, tasapelillä ei vetoa)
1: 2.15
2: 1.71
LUE MYÖS:
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä