Brexit aiheuttaisi ison ongelman Real Madridille – yhdestä pelaajasta luovuttava
Kuva: Getty Images
Britanniassa äänestettiin eilen EU:sta lähtemisestä. Niin sanottu brexit aiheuttaisi todennäköisesti epävakautta monella eri rintamalla. Britannian EU-erolla olisi käytännön vaikutuksia myös Real Madridiin.
Tällä hetkellä Gareth Bale on teknisesti niin sanottu EU-pelaaja. Jos ja kun Britannia eroaa EU:sta, walesilaisesta Balesta tulee samalla EU:n ulkopuolinen pelaaja. Tällaisia pelaajia saa olla kussakin La Liga -joukkueessa enintään kolme.
Real Madridin kannalta tilanne on ongelmallinen, sillä joukkueen kokoonpanossa on jo ennestään kolme EU:n ulkopuolista pelaajaa: Kolumbian James Rodríguez sekä Brasilian Danilo ja Casemiro.
EU:n ulkopuolisille pelaajille myönnetään oleskelulupia viiden vuoden maassa olon jälkeen. Britannian EU-eron aikataulu määrittää sen, ehtiiko Realin nelikosta kukaan saada Espanjan kansalaisuutta, joka takaisi pääsyn ”EU-pelaajaksi”. Jos nelikosta kukaan ei ehdi kansalaisuutta saada ennen Britannian todennäköistä eroa, Real joutuu myymään jonkun pois. Tällä hetkellä Bale ja Casemiro ovat joukkueessa merkittävissä rooleissa, joten katseet kohdistuvat lähinnä akseliin James-Danilo.
Toimittajan sana
Tilanne ei välttämättä ehdi päätyä Realin nykyjoukkueen kannalta ongelmalliseksi. Britannian EU-ero kestää todennäköisesti vähintään pari vuotta. Siinä vaiheessa esimerkiksi Balen kansalaisuusehto alkaa jo täyttyä. Tässä on kuitenkin syytä nähdä metsä puilta. Suuret La Liga -seurat ovat tyypillisesti hankkineet Etelä-Amerikan parhaita pelaajia itselleen. Se sulkee jatkossa yhä vahvemmin ovea parhaiden brittipelaajien hankkimiselle.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?

- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta