Celta Vigolle kesän ensimmäinen hankinta – sinetöikö Noliton lähdön?
Kuva: Getty Images
Celta Vigo tiedotti verkkosivuillaan kesän ensimmäisestä hankinnastaan. Seuraan siirtyy Gimnàsticista José Naranjo.
Naranjon sopimus kattaa seuraavat viisi kautta. Celta ei kertonut siirtosummaa, mutta Transfermarktin tietojen mukaan Celta maksaa Gimnàsticille miljoona euroa.
Naranjo on 21-vuotias hyökkääjä, joka pystyy pelaamaan sekä molemmilla laidoilla että keskushyökkääjänä. Viime kaudella hän pelasi paljolti vasempana laitahyökkääjänä, mikä on ollut viime vuosina Celtassa Noliton tontti.
Naranjo on Recreativo Huelvan kasvatti. Hän pelasi kauden 2014-15 lainalla Villarrealin kakkosjoukkueessa, kunnes siirtyi Gimnàsticiin viime kesänä. Päättyneellä kaudella Naranjo paukutti Segundassa 15 maalia ja antoi päälle viisi maalisyöttöä. Hän sijoittui sarjan maalitilastossa viidenneksi.
Toimittajan sana
Celta pelaa käytännössä aina kolmella hyökkääjällä. Hankinnan myötä hyökkääjiä on kahdeksan: Fabián Orellana ja Claudio Beauvue oikealle, Iago Aspas ja John Guidetti keskelle, sekä Nolito, Naranjo, Theo Bongonda ja Josep Señé vasemmalle. Señe lähtee kuun vaihteessa, mutta edelleen olisi yksi ”liikaa”. Naranjon hankinta saattaa olla varautumista Noliton lähtöön. Celtan puheenjohtaja Carlos Mouriño sanoi, että Nolito siirtyy muualle tämän kesän aikana (lue uutinen).LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin