Ranskan avauksessa suuria yllätyksiä – Griezmann ja Pogba penkillä

Kisaisäntä Ranskan ottelut jatkuvat A-lohkossa keskiviikkona. Vastaan asettuu tällä kertaa Albania – ja Ranskan suurilta nimiltä odotetaan vielä nähtyä enemmän.
Ranska ei vakuuttanut kisojen avauspelissä, vaikka voittikin 2-1-lukemin. Esimerkiksi Atlético Madridin Antoine Griezmann ei pystynyt vielä vastaamaan koviin odotuksiin, ja Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ottikin Griezmannin pois kentältä reilun tunnin pelin jälkeen.
Griezmann sai myös kritiikkiä lehdistöltä pelin jälkeen. Tosin mediassa on myös muistuteltu, että Griezmann on pelannut valtavan määrän minuutteja tällä kaudella – noin 5 000. Saman verran kuin toinen vaihtoon otettu mies Paul Pogba.
Ranskan mediassa uumoiltiin ennen Albania-peliä jopa sellaistakin, että mahtaako kaksikko olla avauksessa ollenkaan. Arvailut osuivat oikeaan, sillä Deschamps on päättänyt lepuuttaa kaksikkoa.
– Mielestäni olen loistavassa kunnossa. Totta kai tunsin pientä väsymystä Mestarien liigan finaalin jälkeen, mutta mielestäni minulla on ollut tarpeeksi aikaa toipua, Griezmann itse tuumi Marcan mukaan ranskalaislehdistölle pari päivää sitten.
Pysyykö Albania kyydissä?
Albania oli hyvin Sveitsi-ottelussa mukana, mutta puolen tunnin jälkeen tullut Lorik Canan punainen kortti muutti pelin kulkua. Tästä ottelusta Cana on nyt pelikiellossa, mikä heikentää Albanian yllätysmahdollisuuksia.
– Tunnemme Ranskan hyvin. He pelaavat kotona ja ovat täynnä latausta. Yritämme murtaa osan heidän pelistään mahdollisimman tehokkaasti ja yrittää katkoja, kun saamme mahdollisuuden, Albanian valmentaja Gianni De Biasi ennakoi UEFA.comille.
Tätä suurempaa tasoeroa EM-kisoissa ei ole vielä yksittäisessä pelissä nähty: vastakkain ovat kisojen voittajasuosikki ja heikoin joukkue. Vaikka Albania venyi marraskuussa 2014 Ranskan vieraana ystävyysottelussa tasapeliin, ei tällä kertaa yllätyssaumat ole suuret.
Vaikka Albania on tappiolla ulkona kisoista, se ei taatusti lähde ottelussa riskeeraamaan liian aikaisin vaan yrittää puolustaa 0-0 ja toivoa yksittäisen vastaiskun tuovan tarvittavan maalin. Ranska hallitsee palloa ja jos se tekee avausmaalin aikaisin, on Albanian pakko lähteä hakemaan riskillä maalintekoa. Ranskan vähintään kahden voiton maalista tarjottavat kertoimet ovatkin turhan korkeita, kun otetaan huomioon ottelun luonne, jossa heikon altavastaajan on pakko hakea riskilläkin maaleja.
Ranska-Albania, kertoimet (Coolbet)
0-1-tasoitusveto (Albanialle yksi maali eteen)
1 kerroin 1,95
X kerroin 3,60
2 kerroin 3,74
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi