Näkökulma: Miksi Copa Ámerica pelataan taas nyt ja sitten vasta 2019?

Kuva: Getty Images
Kuten moni varmasti muistaa, Copa Ámericaa väännettiin myös viime vuonna Chilessä. Tuolloin isäntämaa juhli maanosan mestaruutta upotettuaan maalittoman finaalin päätteeksi Argentiinan rangaistuspotkukilpailussa.
Nyt myös tänä kesänä, kumma kyllä, Copasta pelataan taas. Vieläpä samana vuonna kuin EM-kisoja. Moni on ihmetellyt samaa, miksikö taas pelataan?
Ensimmäinen Copa järjestettiin 100 vuotta sitten. Siksi tämän suven turnaus kantaa lisänimeä Centenario. Karkelot käydään ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikan ulkopuolella, ja mukana turnauksessa on nyt myös Pohjois- ja Väli-Amerikan maita. Copa Américaa on aina järjestetty säännöllisen epäsäännöllisesti. Kun vuonna 1916 kisat starttasivat, pelattiin joka vuosi. 1990-luvulta lähtien on välillä pelattu kahden tai kolmen vuoden välein ja kertaalleen neljän vuoden odotuksella.
Kun kyseessä on taas erikoisturnaus, menee samalla myös turnausten aikataulut uusiksi. Copa Ámericasta on nyt syytä nauttia, sillä tätä herkkua nähdään seuraavan kerran vasta vuonna 2019.
Panosta riittää
Copa Ámerica on vanhin jalkapallon arvoturnaus. Turnauksen synnyttyä vuonna 1916 tämän kesän kisat ovat järjestyksessään jo 45:nnet. 100-vuotisjuhla myös lisää paukkuja itse turnaukseen. Yhdysvaltojen ollessa järjestäjänä kisat saavat myös loistokkaat puitteet. Esimerkiksi turnauksen finaalinäyttämö New Jerseyssä sijaitseva MetLife Stadium kattaa jopa 82,566 silmäparin yleisömäärän. Kokonaisuudessaan turnauksen ottelut jakautuvat kymmeneen eri kaupunkiin. Pelejä pelataan New Yorkin lisäksi Chicagossa, Seattlessa, Bostonin seudulla, San Franciscossa, Philadelphiassa, Los Angelesissa, Arizonassa Houstonissa ja Orlandossa. Jokaiselle stadionille mahtuu vähintään 50000 henkeä. Isäntä-USA:n lisäksi tasoa laajentavat muun muassa Meksiko ja vuoden 2014 MM-kisoissa puolivälieriin selviytynyt Costa Rica. Mielenkiintoa ei turnauksesta puutu.USA:ssa nousee korkea futiskuume?
Turnaus voi viedä eurooppalaisen jalkapallon lopullisesti myös yhdysvaltalaiskatsojien sydämiin. Jo USA:n joukkueen otteet edellisissä MM-kisoissa herättivät laajalti kiinnostusta paikallisissa, selviytyihän maa myös pudotuspeleihin. Suosion nousuun on myös vaikuttanut viime vuosina MLS:n kasvu ja Andrea Pirlon, David Villan sekä Thierry Henryn tasoisten nimien saapuminen sarjan seuroihin. Tämä turnaus voi viedä aiemmin vain amerikkalaista jalkapalloa seuranneen kansan ”soccer-huuman” seuraavalle tasolle. Tässä turnauksessa pelaa myös La Ligan kirkkaimpia tähtiä, kuten Lionel Messi, Diego Gódin ja Luis Suárez. Herätyskellot siis seuraavan parin viikon aikana aamuyöstä soimaan ja nauttimaan loistokkaista karkeloista. Seuraavia saa odottaa sitten turhan kauan.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”