Argentiinan alustava jalkapallojoukkue Rioon: hyökkäys olympiatasolle vahva

Argentiina on nimennyt alustavan jalkapallojoukkueensa Rion olympialaisiin. Mukana on tässä vaiheessa 35 pelaajaa.
Erityisesti hyökkäys on olympiatasolle erittäin vahva. Joukkueesta löytyvät muun muassa Paulo Dybala, Luciano Vietto, Mauro Icardi ja Ángel Correa.
Juventuksen Dybala iski päättyneellä kaudella 34:ssä Serie A -ottelussa 19 maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä. Interin Icardi säesti 16 liigamaalilla.
Atlético Madridin Vietto teki päättyneellä kaudella vain kolme maalia, mutta edellisellä sesongilla hän osui 20 kertaa 48 ottelussa. Niin ikään Atletissa pelaava Correa iski päättyneellä kaudella 26 liigaottelussa tehot 5+4. Saldo on hyvä, kun otetaan huomioon, että Correa pelasi vain 945 minuuttia. Lisähuomiona on mainittava, että hyökkäykseen valittiin tässä vaiheessa myös Atleti-luotsi Diego Simeonen poika, Giovanni Simeone.
La Ligasta joukkueeseen valittiin muutama muukin pelaaja. Maalille kutsuttiin Real Sociedadin Gerónimo Rulli, joka pelasi päättyneellä kaudella kahta vaille kaikki sarjapelit.
Keskuspuolustukseen puolestaan valittiin Villarrealin Mateo Musacchio. Loukkaantumisista jälleen kärsinyt toppari pystyi pelaamaan vain kolme La Liga -kamppailua, mutta niissä hän oli joukkueensa parhaita.
Keskikentällä nähdään kolmas Atleti-pelaaja, Matías Kranevitter. Tammikuun siirtoikkunassa Atléticoon siirtynyt 23-vuotias Kranevitter ehti pelata kevään aikana yhteensä 11 ottelussa.
Lopullinen 18 pelaajan joukkue on nimettävä 14. heinäkuuta mennessä. Joukkueeseen saa ottaa mukaan enimmillään kolme yli 23-vuotiasta pelaajaa.
Argentiina pelaa samassa alkulohkossa Algerian, Hondurasin ja Portugalin kanssa. Turnaus pelataan 3.-20. elokuuta.
Argentiinan alustava olympiajoukkue
Maalivahdit: Gerónimo Rulli (Real Sociedad), Axel Werner (Atlético Rafaela), Augusto Batalla (River Plate), Ezequiel Unsain (Newell’s Old Boys).
Puolustajat: José Luis Gómez (Lanús), Víctor Salazar (Rosario Central), Mateo Musacchio (Villarreal), Jonathan Maidana (River Plate), Emanuel Mammana (River), Ramiro Funes Mori (Everton), Víctor Cuesta (Independiente), Lautaro Gianetti (Vélez), Jonathan Silva (Boca Juniors), Alexis Soto (Banfield), Lendro Vega (River Plate).
Keskikenttäpelaajat: Matías Kranevitter (Atlético Madrid), Mauricio Martínez (Unión), Santiago Ascacibar (Estudiantes), Leandro Paredes (Empoli), Lucas Romero (Cruzeiro), Iván Rossi (Banfield), Giovani Locelso (Rosario Central), Manuel Lanzini (West Ham), Franco Cervi (Rosario Central).
Hyökkääjät: Ángel Correa (Atlético Madrid), Joaquín Correa (Sampdoria), Emiliano Rigoni (Independiente), Cristian Espinoza (Huracán), Cristian Pavón (Boca Juniors), Martín Benítez (Independiente), Paulo Dybala (Juventus), Mauro Icardi (Inter), Luciano Vietto (Atlético Madrid), Jonathan Calleri (San Pablo), Giovanni Simeone (Banfield).
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta