Villarreal taipui Liverpoolin käsittelyssä Eurooppa-liigassa
Kuva: Getty Images
Liverpool eteni Eurooppa-liigan finaaliin voittamalla Villarrealin Anfieldilla loppuluvuin 3-0 (1-0). Isännät eivät jättäneet keltapaidoille pienintäkään voitonsaumaa ja ansaitsi paikkansa finaalissa täysin.
Liverpool tasoitti otteluparissa puntit jo heti jatko-osan alussa. Roberto Firminon pomppiva keskitys vasemmalta löysi maalin edestä Daniel Sturridgen, jonka kurkotus palloon muutti pallon lentorataa hieman. Tämän seurauksena pallo kimposi maalin edessä ihmetelleeseen Bruno Sorianoon, josta pallo jatkoi matkaansa maaliin. Maali myös kirjattiin Sorianon nimiin.
Isännät tulivat otteluun selvästi keltapaitoja vahvemmin ja painostus jatkui voimakkaana maalin jälkeenkin. Adam Lallana pääsi muun muassa yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta miehen veto suuntautui lopulta ohi maalin. Sydämentykytyksiä keltapaidoille aiheutti Alphonse Areolan haparoinnit maalillaan.
Villarrealin puolustus oli jatkuvissa vaikeuksissa punapaitojen prässin ja nopeasti rakennettujen hyökkäyksien torjumisessa. Keltapaitojen hyökkäysyritykset avausjaksolla kilpistyivät suurelta osin juuri ennen viimeistä hyökkäyskolmannesta. Aivan puoliajan päätteeksi Cédric Bakambu pääsi koittamaan maalintekoa melko hyvästä paikastakin, mutta kongolaisen veto jäi lopulta tuhnuksi.
Toisesta puoliajasta oli helppo ennustaa vaikeaa vieraille edellisen perusteella. Ennustus kävi myös toteen, kun Liverpool jatkoi painostustaan vimmatusti. Jürgen Kloppin toiveissa kenties olikin saada peli päätökseen viimeistään ennen rangaistuspotkuja – siinä määrin parempi kotijoukkue Villarealia jo tasatilanteessakin oli.
Tasatilannetta otteluparissa kesti jälkimmäisen osaottelun 62. minuutille, jolloin Villarrealin puolustuslinja uinahti hetkeksi ja unohti nostaa linjansa Daniel Sturridgen yläpuolelle. Liverpoolin avaukseen palannut Sturridge sai rauhassa laittaa pallon reppuun Firminon hyvästä tarjoilusta. Brassi tuntui olevan Villarrealin näkökulmasta vähän liiankin kovassa lyönnissä.
Villarrealin joutui takaa-ajoasemaan, mutta yksi vierasmaali olisi ollut kääntävä tilanteen päälaelleen. Haaveet kavennusmaalista kokivat kuitenkin kovan kolauksen, kun Víctor Ruiz sai toisen varoituksensa ja joutui ulosajetuksi.
Liverpool teki kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa ratkaisevan 3-0 -maalin, minkä jälkeen ottelu oli selvä. Firmino teki vahvan nousun laidallaan ja syötti pallon keskelle Sturridgelle. Tämä ohjasi pomppuisen pallon Lallanalle, joka runttasi pallon läheltä ohi Areaolan.
3-0 jäi myös ottelun loppulukemiksi. Liverpool eteni Sevillan seuraksi finaaliin täysin ansaitusti. Eurooppa-liigan finaali pelataan toukokuun 18. päivä Baselissa.
Eurooppa-liiga torstaina
Liverpool – Villarreal 3-0 (1-0) – Liverpool jatkoon yhteismaalein 3-1 1-0 Bruno Soriano – oma maali (7.) 2-0 Daniel Sturridge (63.) 3-0 Adam Lallana (81.) Sevilla – Shakhtar Donetsk 3-1 (1-1) – Sevilla jatkoon yhteismaalein 5-3 1-0 Kevin Gameiro (9.) 1-1 Eduardo (44.) 2-1 Kevin Gameiro (47.) 3-1 Mariano (59.)LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu