Celta Vigo menetti pisteen Betisille – Eibarille ensimmäinen voitto kahteen kuukauteen
La Ligassa pelattiin lauantai-iltana kolme ottelua.
Alkuillan kamppailussa Las Palmas ja Sporting Gíjon kohtasivat Estadio de Gran Canarialla. 1-1-tasapeliin päättyneen ottelun maaleista vastasivat Pedro Bigas ja Jony. Eibar puolestaan päätti hämärtyvässä illassa Municipal de Ipurualla kahden kuukauden voitottoman putkensa. Joukkue kaatoi kotonaan Real Sociedadin 2-1-lukemin. Isänniltä maalinteossa onnistui Sergi Enrich ja Gonzalo Escalante. La Realin ainoan maalin viimeisteli David Zurutuza.
Myöhäisillan kamppailussa Celta Vigon ja Real Betisin välillä päädyttiin niin ikään pistejakoon. Betis siirtyi ottelussa 0-1-johtoon vajaan 25. minuutin kohdalla. Martín Montoya taisteli tiensä kahden Celta-puolustajan ohitse, ja syötti pallon maalin eteen Alfred N’Diayelle. 26-vuotias senegalilainen sijoitti pallon ongelmitta verkkoon.
Isännät tasoittivat kamppailun kun pelikellossa oli jäljellä reilut 10 minuuttia. Jonny antoi hyvän syötön läpi Betis-puolustuksen Pablo Hernándezille, joka yllätti Antonio Adánin etukulmasta. Tämä jäi ottelun viimeiseksi osumaksi, joten loputulokseksi kirjattiin 1-1.
La Liga lauantaina
Getafe-Real Madrid 1-5 (0-2) 0-1 Karim Benzema (29.) 0-2 Isco (40.) 0-3 Gareth Bale (50.) 1-3 Pablo Sarabia (83.) 1-4 James Rodríguez (88.) 1-5 Cristiano Ronaldo (90+2.) Las Palmas-Sporting Gíjon 1-1 (1-0) 1-0 Pedro Bigas (3.) 1-1 Jony (48.) Eibar-Real Sociedad 2-1 (1-1) 0-1 David Zurutuza (7.) 1-1 Sergi Enrich (32.) 2-1 Gonzalo Escalante (58.) Celta Vigo-Real Betis 1-1 (0-1) 0-1 Alfred N’Diaye (24.) 1-1 Pablo Hernández (78.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- La Liga -seurojen eurovastustajat nyt selvillä
- Real Madridin, Atléticon ja Barcelonan UCL-vastustajat selvillä
- La Liga -pomo haluaa edelleen viedä sarjaottelun Yhdysvaltoihin: ”He avasivat meille ovensa, mutta…”
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- Real Madrid ei päästänyt Benficaa yllättämään
- Käänne Madridissa: Kylian Mbappé haluaa lisätietoja omituisesta vammastaan
- Sport: Barcelona etsii uutta hyökkääjää – kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Kova väite: Jürgen Klopp vapautumassa Real Madridiin liittymistä varten?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
- Real Madrid uskoo kohtaavansa Manchester Cityn Mestarien liigassa: ”Tiedämme sen jo…”
- El Larguero: Antoine Griezmann jättämässä Atléticon tuota pikaa
- Cristiano Ronaldosta espanjalaisseuran osaomistaja
- Kylian Mbappé sivuun Mestarien liigan pudotuspeliottelusta
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään – näin Diego Simeone kommentoi
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa