Sevilla kaatoi Villarrealin kuumassa maali-iloittelussa – ero Keltaiseen Sukellusveneeseen kaventui viiteen pisteeseen
Kuva: Getty Images
Sunnuntain toisena otteluna nähtiin värikäs taisto, kun Mestarien liiga -paikasta taistelevat Sevilla ja Villarreal ottivat yhteen Pizjuanin iltapäivässä. Andalusialaiset siirtyivät 23. minuutilla ensimmäistä kertaa johtoon Vicente Iborran osuttua Kevin Gameiron tarjoilusta.
Cedric Bakambu toi Villarrealin tasoihin vain muutama minuuttia myöhemmin. Keltainen Sukellusvene siirtyi johtoon vielä ennen taukoa Bakambun tuplattua 37. minuutilla maalimääränsä.
Villlarrealin onni kääntyi toisen jakson alussa, kun Victor Ruizin oma maali palautti Sevillan tasoihin. Vajaa varttia myöhemmin Jevhen Konopljanka rankaisi vieraita kolmannen kerran ja isännät andalusialaiset olivat taas johdossa.
Villarreal sai vielä ennen viimeisen kymmenminuuttisen alkua mahdollisuuden pisteisiin Ever Banegan saatua toisen keltaisen kortin myötä ulosajon. Lisäajalla kuitenkin José Antonio Reyes hautasi nämä toiveet naulaamalla loppulukemiksi 4-2 Sevillan eduksi.
Sevilla nousi voitolla viiden pisteen päähän neljäntenä olevasta Villarrealista. Etumatka kuudentena majailevaan Celta Vigoon on saman verran.
La Liga sunnuntaina
Levante-Valencia 1-0 (0-0) 1-0 Giuseppe Rossi (65.) Sevilla-Villarreal 3-2 (1-2) 1-0 Vicente Iborra (23.) 1-1 Cedric Bakambu (29.) 1-2 Cedric Bakambu (37.) 2-2 Victor Ruiz Om (51.) 3-2 Jevhen Konopljanka (65.) Ulosajo, Ever Banega (79.) 4-2 José Antonio Reyes (90+1.) Athletic Bilbao-Real Betis klo 19:15 Las Palmas-Real Madrid klo 21:30LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua

- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa