Celta Vigon urhoollinen taistelu ei tuonut palkintoa – Sevilla eteni Copa del Reyn finaaliin

Kuva: Getty Images
Barcelona jyräsi itsensä keskiviikkona Copa del Rey -finaaliin. Jos Valencialla oli tuolloin Himalajan kokoinen vuori kiivettävänä, oli tänään Celta Vigolla edessään ainakin Kilimanjaron ylitys, mikäli he olisivat halunneet Sevillan yli finaaliin marssia. Sevilla voitti aiemman osaottelun kotonaan 4-0-lukemin, joten Balaídosilla odotettiin ihmettä.
Ottelun ensimmäisestä maalipaikasta vastasi vierailijat. Michael Krohn-Dehli sai pallon haltuunsa rangaistusalueella, mutta tanskalaisen viuhuva laukaus suuntautui lopulta ohi maalin.
Ensimmäinen maali puolestaan saatiin ottelun 35. minuutilla. Fabián Orellana pinkoi pallon kanssa kohti päätyrajaa, ja laittoi sivuttaissyötön maalin eteen Iago Aspasille. 28-vuotias espanjalainen ei tästä erehtynyt, vaan antoi ensimmäisen toivonkipinän Os Celestesille.
Sevilla oli lähellä tasoitusta aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Vicente Iborra pääsi puskemaan pallon tolppaan. Tämän lähemmäs vierailijat eivät kuitenkaan päässeet, ja tauolle lähdettiin 1-0-tilanteessa.
Heti toisen puoliajan alussa Celta lähti vyöryttämään lujaa päälle Balaídosin erittäin märällä nurmella. 2-0-osuma olikin enemmän kuin lähellä. Sevilla-vahti Sergio Rico luki keskityksen lentoradan väärin, ja hyppäsi pelivälineen yli. Pallo lenteli suoraan takatolpalle 1-0-maalin tehneelle Aspasille, joka kuitenkin epäonnistui puskettuaan pallon sivuverkkoon.
55. minuutilla Celtan toinen maali lopulta syntyi. Orellana nousi oikealta ja laukoi kohti Ricoa, joka sylki pallon eteensä. Ensimmäisellä paikalla oli hyvää peliä pelaava Aspas, ja puski illan toisensa.
Heti seuraava tilanne kaatoi kylmää vettä Celtan niskaan. Éver Banega pääsi nousemaan aivan liian rauhassa keskeltä, ja laukoi pallon vasempaan alakulmaan Rubén Blancon ulottumattomiin.
Ottelun hurja tempo jatkui, ja muutama minuutti Banegan maalin jälkeen pallo tuomittiin Sevillan päädyssä pilkulle. John Guidetti pääsi läpiajoon, ja vieraiden vahti Rico joutui rikkomaan. Ruotsalainen itse asettui laukomaan rangaistuspotkua, mutta epäonnistui lauottuaan tolppaan.
79. minuutilla Celta oli lähellä siirtyä 3-1-johtoon. Orellana pääsi laukomaan hyvältä etäisyydeltä, mutta Rico venyi hienoon torjuntaan. Paluupallo lensi Aspasin päähän, mutta hyökkääjä ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti yllättävään tilanteeseen.
Muutama minuutti ennen loppua Evgen Konoplyanka vei vielä ottelun tasoihin. Hyvä taistelu ei lopulta tuottanut Celtalle tarvittavaa tulosta, vaan Barcelonan vastustajaksi finaaliin eteni Sevilla yhteismaalein 6-2.
Celta Vigo-Sevilla 2-2 (1-0)
1-0 Iago Aspas (35.)
2-0 Iago Aspas (53.)
2-1 Éver Banega (55.)
epäonnistunut rp. – John Guidetti (60.)
2-2 Evgen Konoplyanka (87.)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu

- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”