Celta Vigo ryösti Atléticolta välieräpaikan hurjissa maali-iloitteluissa – Barca pudotti Athleticin laulukuoroon

Copa del Reyn puolivälierien toiset osaottelut tarjosivat komeaa draaman kaarta. Varsinkin Vicente Calderónilla nähtiin suuren luokan trilleri.
Celta Vigo sensaatiomaisella tavalla välieriin
Celta Vigon hyökkäyspeli oli mallillaan, kun joukkue yllätti vieraskentällä Atlético Madridin. Vigolaiset mursivat madridilaisten aiemmin pitävän puolustuksen täysin ja veivät jatkopaikan lukemin 2-3. Otteluparin avausosa päättyi maalittomiin lukemiin.
Vieraat aloittivat maalinteon jo 22. minuutilla Pablo Hernándezin rankaistua Atlétia Fabian Orellana esityöstä. Celtan etumatka ei säilynyt pitkään Antoine Griezmannin iskettyä tasoituksen vain seitsemän minuuttia edellisen maalin jälkeen.
Celtan kannalta käännekohdaksi muodostui toisen puoliskon alku, kun John Guidetti ja Hernández osuivat molemmat alle 10 minuutin sisään. Ángel Correa vielä kavensi viimeisellä kymmenminuuttisella eron maalin päähän, mutta se ei enää riittänyt. Celta välieriin yhteismaalein 2-3.
Barca jyräsi toisella jaksolla Athleticin yli
Illan toisessa ottelussa Barcelona teki lopussa selvää jälkeä Athletic Bilbaosta. Athletic johti avausjakson jälkeen Iñaki Williamsin osumalla maalilla ja oli viemässä ottelua jatkoajalle.
Toisella jaksolla kurssi kuitenkin kääntyi isännille Luis Suárezin tasoitettua 53. minuutilla lukemat 1-1:een. Tässä vaiheessa yhteismaalit olivat jo Barcan eduksi, mutta lisää oli tiedossa.
Viimeisellä kympillä maalinteossa onnistuivat Gerard Piqué ja Neymar, minkä jälkeen peli oli lopullisesti selvä. Barca välieriin yhteismaalein 5-2.
Copa del Rey keskiviikkona
Atlético Madrid-Celta Vigo 2-3 (1-1)
0-1 Pablo Hernández (22.)
1-1 Antoine Griezmann (29.)
1-2 John Guidetti (56.)
1-3 Pablo Hernández (64.)
2-3 Ángel Correa (81.)
Barcelona-Athletic Bilbao 3-1 (0-1)
0-1 Iñaki Williams (12.)
1-1 Luis Suárez (53.)
2-1 Gerard Piqué (81.)
3-1 Neymar (90+1.)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan