Balen agentti vaatii toimia siirtosumma-vuodon suhteen

Football Leaks -sivusto julkisti haltuunsa saaman kuusisivuisen dokumentin Gareth Balen siirrosta Tottenhamista Real Madridiin vuonna 2013. Sen mukaan Real maksoi walesilaisesta todellisuudessa huomattavasti enemmän, kuin mitä se on julkisuudessa ilmoittanut.
Asian aiheuttamassa kohussa on vertailussa on käytetty summia, jotka Realin kerrotaan maksaneen Cristiano Ronaldosta suhteessa Baleen. Ronaldon siirtosummaksi on ilmoitettu 96 miljoonaa euroa, ja seura on kertonut Balen siirtyneen tätä pienemmällä rahamäärällä, 91 miljoonalla eurolla. Nyt paljastetun dokumentin mukaan pelaajan maisemanvaihto Lontoon valkoisista Madridin valkoisiin tuli kuitenkin maksamaan yli 100 miljoonaa euroa.
Vertailu näiden kahden välillä on ilmeisen arkaluontoinen aihe. Aiemmin tässä kuussa toimittaja Jonathan Northcroft kertoi, että häntä oltiin Real Madridin taholta pyydetty olemaan mainitsematta siirtosummia Balen kanssa tekemässään haastattelussa, koska ”Cristiano Ronaldo ei halua nähdä jonkun maksaneen häntä enemmän”.
Balen agentti Jonathan Barnett on pöyristynyt julkisuuteen vuodetuista tiedoista.
– Tapauksesta pitäisi järjestää riippumaton tutkinta. Mielestäni on häpeällistä, että ihmiset saavat haltuunsa tällaisia tietoja. Niiden julkaiseminen osoittaa täydellistä piittaamattomuutta sekä pelaajaa, että molempia osallisia seuroja kohtaan.
Lähde: The Guardian
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi