Villarreal mukana isomaalisessa tasapelissä – jäi Eurooppa-liigassa lohkokakkoseksi
Viktoria Plzen ja Villarreal järjestivät yleisölle maalijuhlan Eurooppa-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Tshekissä pelattu ottelu päättyi lopulta 3-3-tasapeliin.
Plzen siirtyi johtoon kahdeksannen minuutin rangaistuspotkumaalilla. Villarreal nousi avausjakson loppupuolella tasoihin. Roberto Soldado jatkoi pitkän avauksen päällään Cédric Bakambulle, joka ohitti ensin puolustajan, perään maalivahdin ja sijoitti tyhjiin.
Reilun tunnin pelin kohdalla oli vierasjoukkueen vuoro käydä johdossa. Kulmapotku palautettiin sitä antaneelle Jonathan dos Santosille. Meksikolainen asetteli parin askeleen verran ja tälläsi laidasta tolpan kautta sisään.
Plzen nousi tasoihin ja näytti jo etenevän voittoon, kun Tomas Horava iski 3-2-maalin pelikellon näyttäessä täyttä aikaa. Vaan vielä tuli Villarreal. Neljännellä lisäaikaminuutilla Denís Suárez keskitti vapaaksi jääneelle Bruno Sorianolle, joka laukoi päätöslukemiksi 3-3.
Villarreal oli jo aiemmin varmistanut paikkansa pudotuspeleissä. Tänä iltana pelissä oli lohkovoitto, joka meni oman ottelunsa voittaneelle Rapid Wienille.
Eurooppa-liiga torstaina
Ajax-Molde 1-1 (1-1)
1-0 Donny van de Beek (14.)
1-1 Harmeet Singh (29.)
Ulosajo, Nemanja Gudelj, Ajax (90.)
Bordeaux-Kazan 2-2 (0-1)
0-1 Maksim Kanunnikov (31.)
1-1 Gaetan Laborde (58.)
2-1 Diego Rolán (63.)
2-2 Vitaliy Ustinov (76.)
Ulosajo, Frederic Guilbert, Bordeaux (86.)
Borussia Dortmund-PAOK 0-1 (0-1)
0-1 Robert Mak (33.)
Fenerbahce-Celtic 1-1 (1-0)
1-0 Lazar Markovic (39.)
Ulosajo, Diego, Fenerbahce (67.)
1-1 Kris Commons (75.)
Gabala-Krasnodar 0-3 (0-2)
0-1 Ragnar Sigurdsson (26.)
0-2 Mauricio Pereyra (41.)
0-3 Wanderson (75.)
Groningen-Braga 0-0
Liberec-Marseille 2-4 (0-2)
0-1 Michy Batshuayi (14.)
0-2 Georges-Kevin N’Koudou (43.)
0-3 Abdelaziz Barrada (48.)
1-3 Marek Bakos rp. (75.)
2-3 Josef Sural (76.)
2-4 Lucas Ocampos (90+4.)
Midtjylland-Club Brugge 1-1 (1-0)
1-0 Pione Sisto (27.)
1-1 Jelle Vossen (68.)
Napoli-Legia 5-2 (2-0)
1-0 Nathaniel Chalobah (32.)
2-0 Lorenzo Insigne (39.)
3-0 José Callejón (57.)
3-1 Stojan Vranjes (62.)
4-1 Dries Mertens (65.)
5-1 Dries Mertens (90+1.)
5-2 Aleksandar Prijovic (90+2.)
Plzen-Villarreal 3-3 (1-1)
1-0 Daniel Kolar rp. (8.)
1-1 Cédric Bakambu (40.)
1-2 Jonathan dos Santos (62.)
2-2 Jan Kovarik (65)
3-2 Tomas Horava (90.)
3-3 Bruno Soriano (90+4.)
Rapid Wien-Dinamo Minsk 2-1 (1-0)
Epäonnistunut rp., Steffen Hofmann, Rapid Wien (21.)
1-0 Maximilian Hofmann (29.)
2-0 Matej Jelic (59.)
2-1 Mohamed El-Monir (65.)
Anderlecht-Qarabaq klo 22.05
APOEL-Sparta Praha klo 22.05
Asteras Tripolis-Schalke klo 22.05
Athletic Bilbao-Alkmaar klo 22.05
Dnipro-Rosenborg klo 22.05
Fiorentina-Belenenses klo 22.05
Lech-Basel klo 22.05
Partizan-Augsburg klo 22.05
Skenderbeu-Lokomotiv Moskova klo 22.05
Sporting-Besiktas klo 22.05
St. Etienne-Lazio klo 22.05
Tottenham-Monaco klo 22.05
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde