Villarreal mukana isomaalisessa tasapelissä – jäi Eurooppa-liigassa lohkokakkoseksi
Kuva: Getty Images
Viktoria Plzen ja Villarreal järjestivät yleisölle maalijuhlan Eurooppa-liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Tshekissä pelattu ottelu päättyi lopulta 3-3-tasapeliin.
Plzen siirtyi johtoon kahdeksannen minuutin rangaistuspotkumaalilla. Villarreal nousi avausjakson loppupuolella tasoihin. Roberto Soldado jatkoi pitkän avauksen päällään Cédric Bakambulle, joka ohitti ensin puolustajan, perään maalivahdin ja sijoitti tyhjiin.
Reilun tunnin pelin kohdalla oli vierasjoukkueen vuoro käydä johdossa. Kulmapotku palautettiin sitä antaneelle Jonathan dos Santosille. Meksikolainen asetteli parin askeleen verran ja tälläsi laidasta tolpan kautta sisään.
Plzen nousi tasoihin ja näytti jo etenevän voittoon, kun Tomas Horava iski 3-2-maalin pelikellon näyttäessä täyttä aikaa. Vaan vielä tuli Villarreal. Neljännellä lisäaikaminuutilla Denís Suárez keskitti vapaaksi jääneelle Bruno Sorianolle, joka laukoi päätöslukemiksi 3-3.
Villarreal oli jo aiemmin varmistanut paikkansa pudotuspeleissä. Tänä iltana pelissä oli lohkovoitto, joka meni oman ottelunsa voittaneelle Rapid Wienille.
Eurooppa-liiga torstaina
Ajax-Molde 1-1 (1-1) 1-0 Donny van de Beek (14.) 1-1 Harmeet Singh (29.) Ulosajo, Nemanja Gudelj, Ajax (90.) Bordeaux-Kazan 2-2 (0-1) 0-1 Maksim Kanunnikov (31.) 1-1 Gaetan Laborde (58.) 2-1 Diego Rolán (63.) 2-2 Vitaliy Ustinov (76.) Ulosajo, Frederic Guilbert, Bordeaux (86.) Borussia Dortmund-PAOK 0-1 (0-1) 0-1 Robert Mak (33.) Fenerbahce-Celtic 1-1 (1-0) 1-0 Lazar Markovic (39.) Ulosajo, Diego, Fenerbahce (67.) 1-1 Kris Commons (75.) Gabala-Krasnodar 0-3 (0-2) 0-1 Ragnar Sigurdsson (26.) 0-2 Mauricio Pereyra (41.) 0-3 Wanderson (75.) Groningen-Braga 0-0 Liberec-Marseille 2-4 (0-2) 0-1 Michy Batshuayi (14.) 0-2 Georges-Kevin N’Koudou (43.) 0-3 Abdelaziz Barrada (48.) 1-3 Marek Bakos rp. (75.) 2-3 Josef Sural (76.) 2-4 Lucas Ocampos (90+4.) Midtjylland-Club Brugge 1-1 (1-0) 1-0 Pione Sisto (27.) 1-1 Jelle Vossen (68.) Napoli-Legia 5-2 (2-0) 1-0 Nathaniel Chalobah (32.) 2-0 Lorenzo Insigne (39.) 3-0 José Callejón (57.) 3-1 Stojan Vranjes (62.) 4-1 Dries Mertens (65.) 5-1 Dries Mertens (90+1.) 5-2 Aleksandar Prijovic (90+2.) Plzen-Villarreal 3-3 (1-1) 1-0 Daniel Kolar rp. (8.) 1-1 Cédric Bakambu (40.) 1-2 Jonathan dos Santos (62.) 2-2 Jan Kovarik (65) 3-2 Tomas Horava (90.) 3-3 Bruno Soriano (90+4.) Rapid Wien-Dinamo Minsk 2-1 (1-0) Epäonnistunut rp., Steffen Hofmann, Rapid Wien (21.) 1-0 Maximilian Hofmann (29.) 2-0 Matej Jelic (59.) 2-1 Mohamed El-Monir (65.) Anderlecht-Qarabaq klo 22.05 APOEL-Sparta Praha klo 22.05 Asteras Tripolis-Schalke klo 22.05 Athletic Bilbao-Alkmaar klo 22.05 Dnipro-Rosenborg klo 22.05 Fiorentina-Belenenses klo 22.05 Lech-Basel klo 22.05 Partizan-Augsburg klo 22.05 Skenderbeu-Lokomotiv Moskova klo 22.05 Sporting-Besiktas klo 22.05 St. Etienne-Lazio klo 22.05 Tottenham-Monaco klo 22.05LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja