Näkökulma: Onko Gary Nevillen palkkaaminen Valencian päävalmentajaksi suuri farssi?
Kuva: Getty Images
Valencia tiedotti hetki sitten, että Gary Neville on palkattu loppukaudeksi joukkueen päävalmentajaksi (uutinen). Kysymyksiä on huomattavasti enemmän kuin vastauksia. Tarkastellaan vähän, mitä palkkauksen taustalla on.
Rahaa muttei identiteettiä
Valencia on tätä nykyä aasialaisen Peter Limin omistuksessa. Singaporelainen liikemies on pumpannut seuraan rahaa, jolla on saatu vähintään kakkoskorin, mutta myös joitain ykköskorin pelaajia. Esimerkiksi viime kesänä Valencia käytti pelaajahankintoihin Transfermarktin tietojen mukaan 141,75 miljoonaa euroa. Raha on tuonut pelaajia ja paikan kuluvan kauden Mestarien liigassa. Mutta onko seuralla identiteettiä, johon kaikki toiminta nojaa? Sitä voidaan vähintäänkin epäillä. Unai Emery teki Valenciassa erinomaista työtä vuosina 2008-12. Tuolloin Valencia oli nimenomaan keskisuuri kasvattajaseura, joka myi Emeryn hiomat timantit (muun muassa David Silva, Juan Mata ja Jordi Alba) suurempiin seuroihin merkittävää korvausta vastaan. Nyt, Limin rahojen myötä Valencialla olisi mahdollisuudet nousta ylempään kastiin. Ongelma vain on se, että päävalmentajan paikka on ollut hyvin tuulinen. Kesästä 2012 lähtien Valencialla on ollut viisi päävalmentajaa. Gary Neville on kuudes. Jatkuvuus on ollut melko lailla nollassa.
Mitä Neville osaa ja ei osaa?
Gary Neville on vaikuttava tapaus. Hän oli vaikuttava pelaajana, hän on hurmannut Manchesterin yhteisöä Salfordin omistajana ja häntä on hehkutettu erinomaiseksi asiantuntijaksi Sky Sports -pestin myötä. Mutta osaako Neville valmentaa? Ja mitä valmentajalta oikeastaan vaaditaan? Nevillen valmennuskokemus rajoittuu Englannin maajoukkueessa apuvalmentajana toimimiseen. Transfermarktin mukaan 40-vuotias Neville on ehtinyt keväästä 2012 toimia 46 ottelussa Roy Hodgsonin apuna. Mahdollinen ongelma on se, ettei Nevillellä ole kokemusta seurajoukkueen valmennustoiminnasta. Toisin sanoen Nevillellä ei ole omakohtaisa kokemusta siitä, mitä on ”arkivalmentaminen”. Miten aika käytetään, millaisia pelin osa-alueita ehtii opettaa missäkin ajassa ja niin edelleen. Kaiken lisäksi Neville jatkaa Englannin maajoukkueen valmennusryhmässä, joten hän ei ehdi opettaa peliä maajoukkuetauoillakaan. Relevantti kysymys on sekin, osaako Neville ylipäätään opettaa peliä tarpeeksi täsmällisellä tasolla? Onko Nevillelle ehtinyt muodostua selkeää ideologiaa ja pelillistä filosofiaa, jonka mukaan hän pyrkii opettamaan peliä pelaajille?

Valmentaja vai keulakuva?
Tässä vaiheessa on turha tuomita tai kehua Valencian päätöstä. Tulokset näyttävät aikanaan, oliko päätös Nevillen palkkaamisesta oikea vai väärä. Sanotaan kuitenkin sen verran, että edellä mainituista syistä riskit ovat hyvin suuret. Riski taidetaan tiedostaa myös Valencian toimistolla, sillä Nevillelle annettiin vain loppukauden kattava sopimus. Tiedotteessa ei mainittu, keitä Nevillen valmennusryhmään kuuluu. Lienee todennäköistä, että Nevillen apulaisina jatkavat hänen veljensä Phil ja Salvador ”Voro” González, joka toimii päävalmentajana ensi viikkoon asti. Epäselvää on sekin, mikä on jatkossa valmennusryhmän työnjako. Onko Gary Neville lopulta vain keulakuva, joka toimii johtajana, delegoi tehtäviä muille ja myy kasvoillaan ja nimellään Valenciaa yhteistyökumppaneille?
Selänpesukerho?
Kuten sanottu, annetaan Nevillelle aikaa näyttää taitonsa. Arvostellaan ja arvioidaan vasta vähän myöhemmin. Yhteenvetona on kuitenkin kysyttävä, mikä pää edellä Valencia päätti palkkauksesta? Oltiinko seurassa sitä mieltä, että Neville voi toteuttaa parhaiten seuran pelillistä ideologiaa, joka toivottavasti on seurajohdon tiedossa. Tai oltiinko sitä mieltä, että Neville voi parhaiten toimia keulakuvana ja valmennusryhmän johtajana niin, että pelillisistä asioista vastaa joku muu?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea