Alves näytti mallia, nuoret seurasivat perässä – Barcelona murskaava Copassa
Kuva: Getty Images
Barcelona eteni melko vakuuttavasti jatkoon Copa del Reyn neljänneltä kierrokselta. Ensimmäinen osaottelu kolmanneksi korkeimman sarjatason Villanovensea vastaan oli päättynyt maalittomaan tasapeliin, joten Barcan oli pakko hieman lisätä hönkää. Se onnistui, ja Blaugrana paineli 6-1-voittoon.
Luis Enrique lepuutti useita avainpelaajia. MSN-hyökkäyskolmikosta kukaan ei pelannut, minkä lisäksi esimerkiksi keskikentän Sergio Busquets, Andrés Iniesta ja Ivan Rakitic olivat huilivuorossa. Avauksessa nähtiin vähemmälle peliajalle jääneitä edustusjoukkueen pelaajia ja läpimurron kynnyksellä olevia junioreita, kuten Munir El Haddadi, Sandro Ramírez, Sergi Samper ja Aitor Cantalapiedra. Myöhemmin myös Gerard Gumbau vaihdettiin sisään. Nuorukaiset olivat kohtuullisen tehokkaalla pelipäällä, sillä Sandro viimeisteli kolme (3+1) ja Munir kaksi maalia. Cantalapiedralle puolestaan kirjattiin yksi maalisyöttö.
Ottelun komeimmasta osumasta vastasi kuitenkin kokenut Dani Alves. Jo neljännellä peliminuutilla Alves otti pallon kanssa pari askelta ja latasi arviolta 30 metristä pelivälineen takakulmaan. Maalin voi katsoa YouTubesta tämän linkin kautta.
1 - Dani Alves is the first @FCBarcelona player to score from outside the box at the Camp Nou this season (all competitions). Strange.
Copa del Rey keskiviikkona
Barcelona-Villanovense 6-1 (3-1) / yhteismaalit 6-1 1-0 Dani Alves (4.) 2-0 Sandro Ramírez (21.) 2-1 Juanfran (29.) 3-1 Sandro Ramírez (31.) 4-1 Munir El Haddadi (51.) 5-1 Sandro Ramírez (69.) 6-1 Munir El Haddadi (76.) Almería-Celta Vigo klo 22 Barakaldo-Valencia klo 22 Real Betis-Sporting Gijón klo 22 Llagostera-Deportivo La Coruña klo 22 Logroñés-Sevilla klo 22 Rayo Vallecano-Getafe klo 22 Cádiz-Real Madrid klo 23LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle