Alves näytti mallia, nuoret seurasivat perässä – Barcelona murskaava Copassa

Barcelona eteni melko vakuuttavasti jatkoon Copa del Reyn neljänneltä kierrokselta. Ensimmäinen osaottelu kolmanneksi korkeimman sarjatason Villanovensea vastaan oli päättynyt maalittomaan tasapeliin, joten Barcan oli pakko hieman lisätä hönkää. Se onnistui, ja Blaugrana paineli 6-1-voittoon.
Luis Enrique lepuutti useita avainpelaajia. MSN-hyökkäyskolmikosta kukaan ei pelannut, minkä lisäksi esimerkiksi keskikentän Sergio Busquets, Andrés Iniesta ja Ivan Rakitic olivat huilivuorossa. Avauksessa nähtiin vähemmälle peliajalle jääneitä edustusjoukkueen pelaajia ja läpimurron kynnyksellä olevia junioreita, kuten Munir El Haddadi, Sandro Ramírez, Sergi Samper ja Aitor Cantalapiedra. Myöhemmin myös Gerard Gumbau vaihdettiin sisään. Nuorukaiset olivat kohtuullisen tehokkaalla pelipäällä, sillä Sandro viimeisteli kolme (3+1) ja Munir kaksi maalia. Cantalapiedralle puolestaan kirjattiin yksi maalisyöttö.
Ottelun komeimmasta osumasta vastasi kuitenkin kokenut Dani Alves. Jo neljännellä peliminuutilla Alves otti pallon kanssa pari askelta ja latasi arviolta 30 metristä pelivälineen takakulmaan. Maalin voi katsoa YouTubesta tämän linkin kautta.
Barcelona rakensi seuraavankin hyvän tilanteensa Alvesin kautta. Brasilialaiselle pelattiin pallo boksiin, ja Alves jatkoi nopean latauksen keskityksen maalille. Sandro liikkui hyvin ja heittäytyi puskuun – yritys jäi kuitenkin liian hiljaiseksi.
Pari minuuttia myöhemmin Javier Mascherano prässäsi oikea-aikaisesti ja Munir pääsi hyökkäämään tyhjään tilaan. Maalivahti José Antonio Fuentes oli sen verran vastassa, että Munir päätyi yrittämään chippiä. Pallo liiteli maalivahdin yli, mutta suuntautui maalin ohi.
21. minuutilla Villanovense auttoi Barcelonan kahden maalin karkumatkalle. Fuentes syötti suoraan yksin prässänneelle Sandrolle, joka käytti tilaisuuden hyväkseen ja sijoitti pallon yläkulmaan.
Peli näytti jo olevan ohi, mutta Villanovense oli eri mieltä. Kahdeksan minuuttia 2-0-maalin jälkeen Barcan keskuspuolustus jätti hiukan liikaa tilaa Juanfranille. Vierasjoukkueen hyökkääjä pysähtyi, nosti katseensa ja laukoi hieman rangaistusalueen ulkopuolelta komean kudin ohi Barcelonan maalia vartioineen Jordi Masipin.
Segunda B:n neloslohkossa pelaava Villanovense ei pitkään saanut yhden maalin tappioasemasta nauttia. 31. minuutilla prässi tuotti jälleen tulosta ja kotijoukkue pääsi hyökkäämään kolmella kolmea vastaan. Sandro teki keskeltä oikea-aikaisen diagonaalijuoksun kohti rangaistusalueen vasenta reunaa, vasempana hyökkääjänä pelannut 19-vuotias Cantalapiedra tarjoili syötön ja Sandro tuikkasi pelin 3-1:een.
3-1-taukolukemat toivat sen verran turvallisen tunteen Enriquelle, että hän vaihtoi toiseksi puoliajaksi Gumbaun Alvesin tilalle. Tunne todennäköisesti vahvistui 51. minuutilla, kun kotijoukkue iski neljännen maalin. Thomas Vermaelen levitti vasempaan laitaan Jérémy Mathieulle. Ranskalainen tarjoili keskityksen oikea-aikaisesti tilanteeseen liikkuneelle Munirille. Tarkka pusku painui alakulmaan.
Pari minuuttia myöhemmin oli tulla lisää. Munir karisti puolustajan kannoiltaan ja laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta kohti alakulmaa. Fuentes onnistui venyttämään pallon yli päätyrajan. 56. minuutilla Mascherano puolestaan tarjoili hyvän pitkän pallon boksiin liikkuneelle Adrianolle, joka latasi yli maalin.
Lopulta viides tuli parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa. Samper nousi boksin oikealta laidalta maalille ja pyrki syöttämään maalin eteen. Pallo päätyi puolustajan katkon jälkeen suoraan Sandrolle, joka tälläsi hattutempun täyteen.
Ja lisää tuli. 76. minuutilla Sandrolle pelattiin pystysyöttö rangaistusalueelle. Hyökkääjä huomasi maalivahdin tulevan vastaan, joten hän syötti kantapäällään takaa tulleelle Munirille. 20-vuotias hyökkääjä viimeisteli illan toisen osumansa ja päätöslukemat 6-1:een.
Voittajasta ei siis ollut epäselvyyttä. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, mitkä muut joukkueet nähdään seuraavalla kierroksella. Muut Copa del Reyn neljännen kierroksen toiset osaottelut pelataan vasta parin viikon kuluttua. Barcelona pelasi omansa jo nyt, sillä joukkue matkaa joulukuun puolivälin jälkeen seurajoukkueiden MM-turnaukseen.
Copa del Rey keskiviikkona
Barcelona-Villanovense 6-1 (3-1) / yhteismaalit 6-1
1-0 Dani Alves (4.)
2-0 Sandro Ramírez (21.)
2-1 Juanfran (29.)
3-1 Sandro Ramírez (31.)
4-1 Munir El Haddadi (51.)
5-1 Sandro Ramírez (69.)
6-1 Munir El Haddadi (76.)
Almería-Celta Vigo klo 22
Barakaldo-Valencia klo 22
Real Betis-Sporting Gijón klo 22
Llagostera-Deportivo La Coruña klo 22
Logroñés-Sevilla klo 22
Rayo Vallecano-Getafe klo 22
Cádiz-Real Madrid klo 23
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan