Athletic kiri Adurizin johdolla pudotuspeleihin
Kuva: Getty Images
Athletic Bilbao on varmistanut tiukan taistelun jälkeen paikkansa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Augsburg johti maalin turvin viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka, mutta Aritz Adurizin kaksi sankarillista osumaa nostivat baskiseuran 2-3-voittoon. Partizania paremman maalieron myötä myös lohkovoitto näyttää melko varmalta.
Athleticin Markel Susaeta aloitti maalinteon 10. minuutilla. Laituri täräytti laukauksensa rangaistusalueen takaa vasempaan alanurkkaan. Augsburgin tasoitus syntyi ensimmäisen jakson lopulla vieraiden kannalta epäonnisella tavalla. Piotr Trochowskin laukaus otti kimmokkeen Athleticin puolustajasta, eikä yllättynyt Iago Herrerín mahtanut mitään. Isännät rankaisivat uudelleen toisen jakson alkupuolella Raul Bobadillan puskettua pallon verkkoon.
Tilanteen näyttäessä Athleticin kannalta tukalalta Aduriz nousi esiin ratkaisevalla hetkellä. Ensin espanjalaisjärkäle puski 83. minuutilla tasoituksen Ander Ituraspen keskityksestä. Kolme minuuttia myöhemmin Iñaki Williams laittoi matalan syötön takatolpalle, josta Aduriz tälläsi Athleticille voiton ja jatkopaikan sinetöineen osuman.
Lohkon toisessa ottelussa Partizan kellisti vieraskentällä AZ Alkmaarin lukemin 1-2. Ennen päätöskierrosta Athleticilla on 12 pistettä kasassa ja kaulaa Partizaniin on kolme pistettä. Augsburg taas on kolme pistettä serbialaisia takana. AZ jatkaa hännillä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa