Sevillan tärkeimpiin kuuluvalle pelaajalle jatkosopimus – ulosostohinta nyt 45 miljoonaa
Kuva: Getty Images
Sevilla tiedotti verkkosivuillaan tehneensä Grzegorz Krychowiakin kanssa kauden 2018-19 loppuun ulottuvan jatkosopimuksen. Uuden sopimuksen ulosostohinta on 45 miljoonaa euroa.
25-vuotias Krychowiak siirtyi Sevillaan Reimsista kesällä 2014. Puolalainen nousi käytännössä välittömästi siirtonsa jälkeen joukkueen tärkeimpien pelaajien joukkoon. Siirtohuhujen mukaan muun muassa Arsenal on ollut hyvin kiinnostunut keskikenttäpelaajasta.
Reilun vuoden aikana Krychowiak on pelannut Sevillan paidassa jo 63 ottelua. Tällä kaudella pelejä on kertynyt kaikki kilpailut mukaan lukien 15. Krychowiak on pelannut kaikissa peleissä täydet minuutit. Kukaan muu Sevilla-pelaaja ei ole tällä kaudella pelannut yhtä paljon.
Toimittajan sana
Pelaajaprofiililtaan Krychowiak on puolustava keskikenttäpelaaja, joka voi pelata myös topparina. Puolalainen lukee peliä erinomaisesti, mistä kertoo muun muassa syötönkatkojen suuri määrä. Krychowiak pärjää myös hyvin kaksinkamppailutilanteissa, sekä taklauksissa että pääpalloissa. Se kertoo paljon, että Krychowiakia rikotaan huomattavasti enemmän kuin mitä hän rikkoo vastustajia. Ja jotta hehkutusta tulisi riittämiin, Krychowiak on myös hyvä pallollisessa pelissä, missä hänellä on merkittävä rooli Sevillan pelinrakenteluvaiheessa. Monen mielestä Krychowiak on Sevillan tärkein yksittäinen pelaaja, joten ei ole ihme, että muun muassa Arsenalin on huhuiltu olevan miehen perässä. Krychowiakin jatkosopimus on Sevillalle erittäin tärkeä asia. Kontrahti kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että Sevillalla on seurana uskottavuutta, kun se pystyy sitomaan näin arvokkaita pelaajia suhteellisen pitkiin sopimuksiin. Toiseksi, Sevilla varmisti, että se tekee Krychowiakilla hyvän taloudellisen voiton. Edelleen Sevilla on seurana pienempi kuin esimerkiksi Arsenal. Jos Arsenal haluaa Krychowiakin, se todennäköisesti myös saa Krychowiakin. Mutta samalla Sevilla saa merkittävän korvauksen. Sevilla maksoi itse Krychowiakista 5,5 miljoonaa euroa. Jos andalusialaisseura päätyy myymään, se tekee komean taloudellisen voiton. Se taas sinänsä olisi vain yksi luku lisää Sevillan erinomaiseen siirtomarkkinapolitiikkaan, josta voi lukea lisää tästä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen