Gameiro takoi hattutempun – Sevillalle vihellettiin kolme rangaistuspotkua
Kuva: Getty Images
Kévin Gameiro oli vahvalla pelipäällä, kun Sevilla murskasi kotikentällään Getafen. Ranskalainen nakutti hattutempun Los Rojiblancosin vietyä pisteet lukemin 5-0. Ottelussa vihellettiin isännille peräti kolme rangaistuspotkua.
Gameiro aloitti Sevillan maalinteon 35. minuutilla. Vicente Guaita torjui eteensä ja hyökkääjä tälläsi pallon tyhjään maaliin. Gameiro osui kymmenen minuuttia myöhemmin toistamiseen sijoittamalla pelivälineen Éver Banegan tarjoilusta maalin kattoon.
Banega kasvatti itse toisen jakson alussa rangaistuspotkusta kotjoukkueen etumatkan jo kolmeen maaliin. Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Carlos Vigaray ajettiin toisella varoituksella ulos espanjalaisen kampattua Gameiron keskustassa. Ranskalaishyökkääjä ei rangaistuspotkustaan erehtynyt ja isäntien tähden ilta täydentyi hattutemppuun.
Sevilla rankaisi vielä kerran rangaistuspotkusta. Tällä kertaa pallo vietiin pilkulle Maciel Wanderson taklattua takaapän Marianon nurmen pintaan. Jevhen Konopljanka sijoitti laukauksensa vasempaan nurkkaan naulaten loppulukemiksi 5-0 Sevillan eduksi.
Sevilla nousi voitolla sarjataulukossa yhdeksänneksi. Getafe löytyy kolme sijaa alempaa.
La Liga lauantaina
Celta Vigo-Real Madrid 1-3 (0-2) 0-1 Cristiano Ronaldo (8.) 0-2 Danilo (23.) Ulosajo, Gustavo Cabral, Celta Vigo (57.) 1-2 Nolito (85.) 1-3 Marcelo (90+5.) Granada-Real Betis 1-1 (1-1) 1-0 Dimitri Foulquier (4) 1-1 Ruben Castro Rp (40) Sevilla-Getafe 5-0 (2-0) 1-0 Kévin Gameiro (35) 2-0 Kévin Gameiro (45) 3-0 Éver Banega Rp (50) 4-0 Kévin Gameiro Rp (60) 5-0 Jevhen Konopljanka Rp (81) Málaga-Deportivo La Coruña klo 23.05LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”