Espanjan vanhinta seuraa yritetään pelastaa – marssi keräsi tuhansia ihmisiä
Espanjan vanhin jalkapalloseura ei suinkaan ole Real Madrid tai Barcelona. Se ei myöskään ole baskien ylpeys Athletic Bilbao. Vanhin espanjalainen seura on Recreativo Huelva. Vuonna 1889 perustettu seura on vaarassa hävitä kartalta.
Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla tällä hetkellä pelaava Recreativo on kerännyt itselleen velkaa 14,5 miljoonan euron verran. Velkaisuusaste ja vero-ongelmat ovat johtaneet siihen, että Espanjan viranomaiset ovat pitäneet seuran taloussaarrossa 18 kuukauden ajan.
Recreativon kannattajat rakastavat yhä seuraansa, mutta nykyisistä omistajista pitäisi päästä eroon. Seuran omistaa Uruguaysta kotoisin oleva yhtiö Gildoy España, ja seuran puheenjohtajana toimii yhtiön edustaja Pablo Comas.
Recreativon tueksi ja seuran hallitusta vastaan järjestettiin torstaina 7 000 ihmistä kerännyt Huelva por su Recre (Huelva Recrensä puolesta) -marssi, jonka avulla pyrittiin saamaan kannattajien ääni kuuluviin. Madridilaislehti AS:n mukaan marssille osallistui entisiä pelaajia, muusikoita, paikallispoliitikkoja ja jopa kaupungin pormestari Gabriel Cruz. Tietoisuutta marssista levitti kiitettävästi myös muun muassa Arsenalin Santi Cazorla.
Más de 5000 personas en la manifestación #HuelvaPorSuRecre ¡qué grandes!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan