Barcelonalle täydet pisteet Valko-Venäjältä – keskikentältä taas yksi pelaaja sairastuvalle

Neymar tarjoili ja Ivan Rakitic iski kaksi osumaa, kun Barcelona haki Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannella kierroksella 2-0-voiton BATE Borisovin vieraana. Ikävänä uutisena Sergi Roberto joutui jättämään pelin kesken todennäköisesti lihasvamman takia.
Barcelona hallitsi pelivälinettä koko ottelun ajan, mutta kovin montaa erinomaista maalipaikkaa Blaugrana ei onnistunut luomaan. Kotijoukkue pääsi tauolle tasatilanteessa, mutta toisella jaksolla Barca onnistui tekemään tarvittavat osumat.
Barcelona loi ensimmäisen tilanteensa kolmen minuutin pelin jälkeen. Oikean laidan kolmiopelin jälkeen pallo onnistuttiin pelaamaan keskikaistalle liikkuneelle Dani Alvesille. Brassipakki jatkoi rangaistusalueen vasempaan kulmaan Neymarille, joka paukutti viime viikonloppuna neljä maalia Rayo Vallecanoa vastaan. Neymar sai BATE-puolustukselta yllättävän paljon tilaa, mutta tällä kertaa laukaus suuntautui suoraan maalivahdin syliin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Barcelona osoitti kulmapotkutaitonsa. Ensin Neymar keskitti vapaaksi jääneelle Luis Suárezille, jonka pusku hankalasta asennosta tuotti ainoastaan uuden kulman. Sen Neymar pelasi matalana boksiin Munir El Haddadille, jonka laukauksen Sergey Tshernik pelasti erinomaisella reaktiotorjunnalla.
17. minuutilla Barcelona sai huonoja uutisia loukkaantumisten suhteen. Roberto joutui jättämään pelin kesken todenäköisesti lihasvamman takia. Hänen tilalleen Luis Enrique vaihtoi Rakiticin.
Pari minuuttia vaihdon jälkeen nähtiin esimerkki siitä, miten Neymar pyrkii paikkaamaan Lionel Messin jättämää aukkoa. Neymar ajautui keskikaistalle ja tarjoili melko pitkän murtavan syötön pystyjuoksun tehneelle Alvesille. Puolustajan laukaus lähti pienestä kulmasta, eikä Tshernikillä ollut vaikeuksia torjunnassa.
Kymmenisen minuuttia mentiin ilman merkittäviä maalitilanteita, kunnes Barcalle vihellettiin vapaapotku vasemmalta kaistalta. Gerard Piqué ei yltänyt keskitykseen, joka leijaili taka-alueelle Sergio Busquetsille. Keskikenttäpelaaja haki pienestä kulmasta takanurkkaa, mutta laukaus painui ohi maalin.
Viisi minuuttia ennen taukoa Rakitic teki hyvän pystyjuoksun keskikentältä. Suárez vei topparin mukanaan, mikä avasi Rakiticille tilaa. Keskitys tuli kroatialaisen juoksulinjalle, mutta Rakiticin pusku karkasi yli maalin.
Tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Rakitic oli ruuvannut tauolla pyssynsä parempaan vireeseen, sillä 48. minuutilla Kroatian maajoukkue tykitti pallon maaliin. Neymar leikkasi vasemmalta kaistalta sisään ja vei mukanaan neljä-viisi kotijoukkueen pelaajaa. Syöttö rangaistusalueen rajan tuntumaan Rakiticille, joka pamautti pelivälineen voimalla yläkulmaan.
Viitisen minuuttia myöhemmin Alves löysi keskityksellä Neymarin, joka tälläsi suoraan ilmasta. Laukaus painui ohi maalin.
Ottelu ratkesi 64. minuutilla. Samalla kun BATEn puolustus kiinnitti huomionsa vasemmalta kaistalta sisään leikanneeseen Neymariin, Rakitic teki keskikentältä pystyjuoksun boksiin. Neymar tarjoili oikea-aikaisen syötön ja Rakitic viimeisteli illan toisen osumansa.
2-0-maalin jälkeen Enrique saattoi lepuuttaa paria pelaajaa. Munir vaihtui Sandro Ramíreziin ja Busquets Gerard Gumbauhun. Vaihtojen jälkeen BATE loi yhden kohtuullisen maalipaikan, mutta muuten Barcelona onnistui pelailemaan ajan loppuun ilman vaaratilanteita.
Lohkon toisessa ottelussa Roma nousi vieraskentällä Bayer Leverkusenia vastaan 0-2-tappioasemasta 4-4-tasapeliin. Tulokset tietävät sitä, että kolmen kierroksen jälkeen Barcelona on E-lohkon kärjessä. Joukkue on kerännyt seitsemän pistettä, kun taas lohkokakkosena olevalla Leverkusenilla pisteitä on neljä. BATE on kolmessa ja Roma yllättäen vasta kahdessa pisteessä.
Mestarien liiga tiistaina
Arsenal-Bayern München 2-0 (0-0)
1-0 Olivier Giroud (77.)
2-0 Mesut Özil (90+4.)
BATE Borisov-Barcelona 0-2 (0-0)
0-1 Ivan Rakitic (48.)
0-2 Ivan Rakitic (64.)
Dinamo Zagreb-Olympiakos 0-1 (0-0)
0-1 Ideye Brown (79.)
Dynamo Kiova-Chelsea 0-0
Porto-Maccabi Tel Aviv 2-0 (2-0)
1-0 Vincent Aboubakar (37.)
2-0 Yacine Brahimi (41.)
Bayer Leverkusen-Roma 4-4 (2-2)
1-0 Javier Hernández rp. (4.)
2-0 Javier Hernández (19.)
2-1 Daniele De Rossi (29.)
2-2 Daniele De Rossi (38.)
2-3 Miralem Pjanic (54.)
2-4 Iago Falqué (73.)
3-4 Kevin Kampl (85.)
4-4 Admir Mehmedi (86.)
Valencia-Gent 2-1 (1-1)
1-0 Sofiane Feghouli (15.)
1-1 Thomas Foket (40.)
2-1 Stefan Mitrovic om. (72.)
Zenit-Lyon 3-1 (1-0)
1-0 Artem Dzyuba (3.)
1-1 Alexandre Lacazette (49.)
2-1 Hulk (56.)
3-1 Danny (83.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta