Sevilla menetti taas pisteitä – Eibar venyi tasapeliin

Sevillan mollivoittoinen alkukausi sai jatkoa lauantaina, kun joukkue jäi 1-1-tasapeliin Eibarin vieraana. Optimisti voi toki sanoa, että Sevilla venytti tappiottoman putkensa kolmeen otteluun.
Eibar pelasi tuttuun tyyliin suuren osan ottelusta ilman palloa, mutta se onnistui luomaan lähes yhtä paljon maalipaikkoja kuin vierasjoukkue. Eibar vastasi myös ottelun avausmaalista. Saúl Berjón lähetti oikealta vapaapotkun boksiin, ja Borja Bastón puski kotijoukkueen johtoon. Ottelua oli pelattu vain reilu seitsemän minuuttia.
Sevilla metsästi tasoitusta ja onnistui sen lopulta myös tekemään. Vicente Iborran keskitys tuli maalin eteen täysin vapaaksi jätetylle Kévin Gameirolle, joka viimeisteli kauden toisen osumansa La Ligassa.
Siinä missä Sevilla on pelannut kolme ottelua putkeen ilman tappiota, Eibarin vastaava putki kasvoi neljän pelin mittaiseksi. Putkeen toisaalta mahtuu kolme tasapeliä ja vain yksi voitto. Pisteen ansiosta Eibar nousi 13 pisteeseen ja ainakin hetkellisesti kuudennelle sijalle. Sevilla jatkaa kymmenentenä. Se on jäänyt jo yhdeksän pistettä kärkijoukkue Real Madridista.
La Liga lauantaina
Real Madrid-Levante 3-0 (2-0)
1-0 Marcelo (27.)
2-0 Cristiano Ronaldo (30.)
3-0 Jesé (81.)
Eibar-Sevilla 1-1 (1-0)
1-0 Borja Bastón (8.)
1-1 Kévin Gameiro (71.)
Barcelona-Rayo Vallecano klo 21.30
Valencia-Málaga klo 23
Real Betis-Espanyol klo 23.05
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa