Granada teki kolme lainasiirtoa – kaksi sisään yksi ulos
Kuva: Getty Images
Granada oli siirtomarkkinoilla hyvin aktiivinen aivan ikkunan umpeutumiseen saakka. Seura tiedotti aamuyön tunteina, että Granadassa pelaavat loppukauden kattavalla lainalla Neuton ja Dória. Vastaavasti Jhon Córdoba lähetettiin lainalle Mainziin. Sekä Córdoban että Marseillesta tulleen Dórian sopimuksiin kuuluu osto-optio. Neuton puolestaan palaa ensi kesänä varmuudella Udineseen.
Neuton on 25-vuotias brasilialainen puolustaja, jonka pääasiallinen pelipaikka on vasen pakki. Hän voi pelata myös topparina. Neuton on melko katsomaton kortti, sillä viime kaudella hän ei pelannut yhtään ottelua.
Dória on Neutonin maanmies. Kyseessä on 20-vuotias ja 189-senttinen toppari, joka siirtyi Botafogosta Marseille’hin vuosi sitten. Ranskalaisseurassa Dória ei ole pelannut toistaiseksi yhtään ottelua. Viime kaudella pelejä kertyi kaiken kaikkiaan sentään 13, kun puolustaja lainattiin kevääksi Brasiliaan.
Córdoba on tästä kolmikosta kaikkein nimekkäin. 22-vuotias kolumbialaishyökkääjä on urallaan pelannut La Ligassa 61 ottelua – 33 Espanyolissa ja 28 Granadassa. Viime kaudella nuorukainen viimeisteli Granadalle neljä maalia liigassa ja yhden Copa del Reyssä.
Lainasiirtojen lisäksi Granada vapautti sopimukistaan Miguel Garcían ja Rikin. García siirtyi ilmaiseksi kolmannen sarjaportaan Racing Santanderiin ja Riki samassa sarjassa pelaavan Guadalajaran riveihin.
Toimittajan sana
Granadan pakka on taas kesän siirtoikkunan aikana muuttunut aika lailla rutkasti. Sisään on tullut peräti 15 uutta pelaajaa. Puolustusrintamalla ei loukkaantumisten pitäisi haitata. Toppareita on nyt viisi ja laitapakkeja kuusi. Leveyttä on, mutta onko laatua?LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta
- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Lähde: Siirto Barcelonaan kuivui kokoon, nyt pelaaja haluaa vaihtaa Real Madridiin
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Inter-toppari otti kantaa Barcelona-huhuihin
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin