Levante lähtee kauteen melko tutusta tilanteesta. Paremmat ovat selvästi parempia, eikä mestaruustaisteluun ole mitään asiaa. Eurooppa-liigaan oikeuttavat sijoituksetkin ovat utopiaa. Mutta toisaalta, normaalisuorituksella putoamisviiva pitäisi pystyä jättämään taakse.

Viime kausi

Levante kuuluu niihin joukkueisiin, jotka kokeilivat kauden mittaan paria eri valmentajaa. Kausi alkoi José Luis Mendilibarin alaisuudessa. Ensimmäisestä kahdeksasta ottelusta tuli vain yksi voitto, ja Mendilibar sai väistyä. Tilalle hankittiin Lucas Alcaraz, jonka johdolla voittoja alkoi tulla enemmän. Marraskuun loppuun osui heikompi putki, jonka aikana Levante pelasi yhdeksän ottelua ilman voittoa. Seurajohto ei kuitenkaan painanut uudestaan paniikkinappulaa, ja lopulta joukkue sijoittui 14:nneksi.

Copa del Reyssä Levante kukisti neljännellä kierroksella Albaceten. Neljännesvälierissä Málaga oli parempi yhteismaalein 4-3.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Iván Ramis (Eibar)

30-vuotias keskuspuolustaja pelasi viime kaudella La Ligassa 13 ottelua. Oli hierarkiassa Levanten nelostoppari. Tilalle on jo hankittu korvaaja.

David Barral (Al-Dhafra)

Kokenut 32-vuotias keskushyökkääjä ehti pelata La Ligassa yhteensä 199 ottelua. Kohtuullisen yksiulotteinen pelaaja teki viime kaudella uransa ensimmäisen hattutempun, mikä johti Viikon pelaaja -valintaan. Voitti Levanten sisäisen maalipörssin 11 osumalla.

Loukas Vyntra (Hapoel Tel Aviv)

Seuraava laidan yli heitetty nestori. 34-vuotias keskuspuolustaja oli päättyneellä kaudella isossa roolissa. Pelasi 27 liigaottelua eli eniten joukkueen toppareista.

Andreas Ivanschitz (Sounders)

Itävaltalainen pelasi viime kaudella pääosin vasemmalla laidalla. Täytti roolinsa vähintään kelvollisesti, mutta 31-vuotiaana joutui Levanten nuorennusleikkuriin.

Mohamed Sissoko (Shenhua)

Isokokoinen Sissoko oli viime kaudella suht pätevä vaihtoehto keskikentän pohjalle ja keskustaan. Jatkaa uraansa kiinalaisessa Shenhuassa.

Papakouli Diop (ilman seuraa)

Sissokon lisäksi keskikentän pohjalta lähti Diop, joten kokoonpanossa on jonkinlainen aukko paikattavana. Diop oli viime kaudella Levanten parhaimmistoa. Pelasi 19 liigaottelua. 29-vuotiaalle pelaajalle olisi vielä ollut käyttöä.

Kalu Uche (ilman seuraa)

32-vuotias hyökkääjä oli suurelta osin vaihtomiehen roolissa. Teki siitä huolimatta viisi maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä. Sijoittui joukkueen sisäisessä maalipörssissä kolmanneksi.

Diego Mariño (Real Valladolid, laina päättyi)

Ykkösmaalivahdin menettäminen vaikuttaa aina. Mariño pelasi 32 liigaottelua, mutta aina ei mennyt ihan nappiin. 25-vuotiaalle espanjalaiselle kirjattiin seitsemän selkeää virhettä, joista kuusi johti takaiskumaaliin.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Deyverson (Belenenses)

Uutta verta hyökkäykseen. Pelasi viime kaudella sekä Portugalin pääsarjaa että Bundesligaa. Saksassa maaleja syntyi vain kaksi yhdeksässä ottelussa. Portugalissa Deyverson iski 25 ottelussa tehot 9+2. Brassilta voidaan odottaa sellaista viiden maalin kautta. Sateentekijästä ei todennäköisesti ole kyse.

Ángel Trujillo (Almería)

Levante hankki Almerían tyhjennysmyynnistä kolme pelaajaa. 27-vuotias Trujillo pelasi Almerían pelaajista selvästi eniten viime kaudella. Täyttänee keskuspuolustuksessa Vyntran jättämän aukon.

Rubén (Almería)

Almeríasta hankittiin myös uusi maalivahti Mariñon tilalle. Rubén pelasi viime kaudella 23 liigaottelua. Lienee lähtökohtaisesti aloittava maalivahti.

Zouhair Feddal (Parma)

Mielenkiintoinen hankinta Serie A:sta. Isokokoinen toppari pelasi viime kaudella 13 liigaottelua. Jos esitykset jatkuvat hyvinä, voi raivata tiensä avauksen pelaajaksi.

Verza (Almería)

Kolmas runkopelaaja Almeríasta. Levanten tasoiseen joukkueeseen erinomainen kontrolloiva pelaaja keskikentälle. Pelaa lähtökohtaisesti keskikentän pohjalla, mutta voi pelata ylempänäkin keskikaistalla. Saa todennäköisesti melko suuren roolin.

Jefferson Lerma (Atlético Huila, laina)

20-vuotias kolumbialainen on lisämies keskikentän keskustaan. Jää todennäköisesti rotaatiopelaajaksi.

Nabil Ghilas (Porto, laina)

Algerialaishyökkääjä pelasi viime kauden lainalla Córdobassa, missä voitti joukkueen sisäisen maalipörssin seitsemällä osumalla. Hyvä 1v1-haastaja on pelaajana monipuolisempi kuin esimerkiksi Barral. Voi pelata myös vasemmalla laidalla.

Joukkueen vahvuus

Levante on vakiintunut suhteellisen seesteiseksi seuraksi, mikä ei Espanjassa ole aina itsestään selvää. Toki taas kesän aikana lähti mm. ykkösmaalivahti, pari topparia, pari hyökkääjää ja niin edelleen. Mutta silti, lähtijät olivat suurelta osin ikääntyneitä pelaajia. Siirtopolitiikka on kesän aikana ollut suhteellisen hallittua ja loogista nuorennusleikkausta.

Joukkueen heikkous

Puolustuspää vuosi viime kaudella rumasti. 38 ottelussa 67 päästettyä maalia on liikaa. Se on keskimäärin 1,8 takaiskumaalia ottelua kohden. Merkittävä syy päästettyjen maalien suureen määrään on Levanten flipperimäinen pelaaminen, joka johtuu osittain lyhyiden ja pitkien syöttöjen vääristyneestä suhteesta. Levante käyttää niin korostetusti pitkiä syöttöjä, että pelaajien väliset etäisyydet kasvavat väkisin melko suuriksi. Syntyneitä tiloja vastustajat osaavat La Ligan tasolla käyttää hyväkseen.

Valmennus

Lucas Alcaraz pääsee tällä kertaa paremmista lähtökohdista kauteen. Nyt 49-vuotiaalla valmentajalla on koko pitkä kesä takana, joten pelaamisessa pitäisi näkyä viime kautta paremmin Alcarazin leima.

Peliryhmityksen osalta Alcaraz ei ole tyypillinen espanjalaisluotsi, sillä 4-2-3-1 ei ole ainoa vaihtoehto. Viime kaudella tutuiksi tulivat myös systeemit 4-4-2, 5-3-2 ja 5-4-1 ja 3-5-2. Luonnollisesti numerosarjat eivät vielä yksinään kerro mitään, koska pelitilanteessa ryhmitys elää koko ajan. Eri peliryhmitysten käyttö kertoo kuitenkin jossain määrin siitä, että Alcaraz ottaa oman joukkueen pelaamisessa vastustajan pelitavan huomioon.

Levanten pelaamisessa palloa ei hallita. Viime kaudella joukkueen pallonhallintaprosentti (42,6) oli toiseksi pienin La Ligassa. Riiston jälkeen Levante pyrkii wanhan liiton tyyliin pitkillä syötöillä nopeasti vastustajan kolmannekselle. Se taas johtaa heikkoon syöttöjen onnistumisprosenttiin ja sitä kautta pelaamiseen, joka ei ole kunnolla Levanten kontrollissa. Levantelle ominaista on myös laitojen vahva käyttö keskikaistan kustannuksella.

Tärkein pelaaja

Víctor Camarasa ja Víctor Casadesús

Nostetaan esiin kaksi Víctoria keskikaistalta. Puolustussuuntaan Camarasalla on suuri rooli keskikentän pohjalla ja keskustassa. Levante on noin 2/5-osaa ottelusta ilman palloa, jolloin sellaiset asiat kuin pelaajien välisten välimatkan pitäminen, tiettyjen alueiden kontrollointi ja syöttösuuntien peittäminen nousevat erityisen tärkeiksi. Camarasa on vasta 21-vuotias, mutta jo nyt hän kantaa merkittävää vastuuta.

Hyökkäyspelaamisen suhteen isoa vastuuta kantaa toinen Víctor, Casadesús. 30-vuotias espanjalainen pelaa joko keskushyökkääjänä tai kymppipaikalla. Levanten pitkien pallojen taktiikassa hyökkäyspään pelaajien kaksinkamppailuvoima pääpalloissa ja 1v1-tilanteissa korostuu. Tahmeasta hyökkäämisestä huolimatta Casadesús onnistui viime kaudella viimeistelemään kahdeksan maalia ja antamaan päälle kaksi maalisyöttöä.

Arvio

Levante ei missään nimessä ole seura, joka porskuttaisi taloudellisesti myötätuulessa. Edustusjoukkue ei myöskään ole pelitavallisesti kovin modernisti johdettu. Levante on kuitenkin tasainen, mikä nykyisessä taloustilanteessa riittää yllättävän pitkälle. Levanten ei tarvitse tehdä jatkuvia kompromisseja esimerkiksi Getafen tapaan. Samaan aikaan Levantella on enemmän vetovoimaa kuin vaikkapa Eibarilla. Vaikka pelitapa on melko vanhanaikainen, materiaaliedun pitäisi riittää punaisen viivan paremmalle puolelle.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Jesús Fernández
13 Javi Jiménez
25 Rubén

Puolustajat

2 Iván López
3 Toño
4 David Navarro
12 Juanfran
15 Nikolaos Karabelas
16 Ángel Trujillo
19 Pedro López
24 Zouhair Feddal

Keskikenttäpelaajat

5 Simão
6 Víctor Camarasa
7 Verza
8 Nabil El Zhar
10 Rubén García
11 José Luis Morales
17 Jordi Xumetra
21 Jason
22 José Mari
Jefferson Lerma

Hyökkääjät

9 Rafael Martins
14 Roger
18 Víctor Casadesús
20 Deyverson
23 Nabil Ghilas

Valmentaja

Lucas Alcaraz