Dudek toi julki Mourinhon raivokohtauksen Realin pelaajille – ”Te huijasitte minua”

José Mourinhon aikakaudella tunnelma Real Madridin pukukopissa kiristyi äärimmilleen. Syy oli se, että madridilaislehdet julkaisivat tietoja, joita niiden ei pitänyt tietää. Yksi tällainen tapahtuma sattui vuonna 2011 El Clásicon alla. Mourinho oli päättänyt yllättää Barcelonan peluuttamalla Pepeä keskikentällä. Vain joukkueen piti tietää suunnitelmasta, jonka lehdistö kertoi koko kansalle muutamaa tuntia ennen peliä.
– Kaksi vuotta sitten luin, että espanjalaislehdistö etsi Realin pukuhuoneessa olevaa myyrää. Se vei minut välittömästi takaisin vuoden 2011 Barcelona-otteluun, joka päättyi 1-1-tasapeliin Santiago Bernabéulla, Realissa vuodet 2007-11 pelannut maalivahti Jerzy Dudek kertoo kirjansa katkelmassa.
Dudek: Mourinho tuli pukuhuoneeseen ja sanoi, ettei tulos ollut huono, koska pelasimme lähes koko toisen puoliajan 10 miehellä Raúl Albiolin punaisen kortin takia. Sitten hän lisäsi:
Mourinho: Huomaan, että teillä on aika hyvät suhteet mediaan. Tiedän, että meidän on tultava heidän kanssaan toimeen, mutten tiennyt että tulette heidän kanssaan toimeen noin hyvin. Kuulin heiltä, että te ette halua tapaamisia ennen otteluita, että harjoittelemme erikoistilanteita väärin ja että taktiikkaharjoituksemme eivät ole tarpeeksi hyviä.
Mourinho: Käännän televisioni päälle tunteja ennen peliä, ja mitä v***ua näen. Toimittaja kertoo kokoonpanomme kaikille. Miten ikinä voimme yllättää Barcan, jos joku teistä on myyrä! Kyllä, myyrä! Joku vuoti tiedon avauskokoonpanostamme, Mourinho jatkoi vaahtoamistaan.
Mourinho: He tiesivät meistä kaiken. Me harjoittelimme koko viikon. Halusimme yllättää heidät. Halusimme tehdä joitain muutoksia. Laitoimme Pepen keskikentälle Lionel Messiä vastaan. Puhuimme siitä, miten Pepe osaa käsitellä häntä.
Mourinho: Hän (Pepe) tietää, milloin hänet (Messin) voi päästää irti niin, ettei hänestä ole vaaraa, emmekä me ala panikoida. Siksi Pepen piti pelata keskikentällä, eikö niin? Kaikki oli täydellistä. Miksei se voinut toimia?
Dudek: Kukaan ei sanonut mitään. Mutta Mourinho alkoi huutaa uudestaan.
Mourinho: Olen aina teidän yläpuolellanne, eturintamassa. Kontrolloin kaikkea tapahtuvaa. Olimme hyökkäämässä heidän (Barcelonan) kimppuunsa, kun joku iski minua puukolla selkään. Yksi teistä iski puukon selkääni ennen ottelua, joka oli meille niin tärkeä.
Dudek: Mourinholla oli kyyneliä silmissään. En ollut koskaan nähnyt häntä niin tunteikkaana. Ja yhä hän huusi:
Mourinho: Missä myyrä on? Kuka se on? Kuka se voi olla? Ehkä sinä…
Dudek: Hän osoitti Esteban Graneroa, joka oli syntynyt Madridissa. Mourinho selitti:
Mourinho: Se voi olla joku, joka on pelannut täällä pitkään.
Dudek: Hän osoitti kolmea tai neljää kaveria ja kysyi:
Mourinho: Miten te voitte tuhota sen, mitä olemme rakentaneet koko viikon? Te huijasitte minua. Mutta te huijasitte myös itseänne, perheitänne ja ystäviänne. Aion selvittää v**un vuotajan. Tosin en tiedä, tarvitseeko sitä tehdä nyt. Olen v**tun kyllästynyt ja väsynyt teihin.
Dudek: Mourinho heitti muovipullon seinään, paukautti oven kiinni ja lähti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Barcelonan Mestarien liigan haaveet murskaksi hengästyttävässä trillerissä
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Lehti: Arsenal-tähti osoittanut kiinnostusta Real Madrid -siirrolle