Top 10 – eniten maaleja tehneet puolustajat viimeisen 10 vuoden ajalta
Kuva: Getty Images
Maalinteon suhteen otsikoissa ovat yleensä hyökkääjät, ajoittain keskikenttäpelaajat ja harvemmin puolustajat. Mutta kyllä osa puolustajistakin maaleja iskee säännölliseen tahtiin. Kun mukaan lasketaan Euroopan viisi suurinta sarjaa (Espanja, Englanti, Saksa, Italia ja Ranska) viimeisen 10 vuoden ajalta, puolustajien maalipörssi on mielenkiintoista luettavaa. Tilastot Optan mukaan.
Ykköspaikalla on Real Madridin Sergio Ramos, joka viimeisteli tuoreimman maalinsa viime viikonloppuna Málagan verkkoon. Osuma oli Ramosin 40:s viimeisen 10 vuoden aikana. Tällä kaudella Ramos on onnistunut maalinteossa jo seitsemän kertaa, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon.
Toisena listalla on tätä nykyä Bundesligan Wolfsburgia edustava Naldo. Ramosin tavoin topparina pelaava brasilialainen on iskenyt kaudesta 2005-06 lähtien 37 maalia. Tällä kaudella Ramos ja Naldo ovat edenneet rinta rinnan, sillä Naldokin on osunut seitsemän kertaa.
Tarkastelujakson aikana Napolin oikeana pakkina pelaava Christian Maggio on tehnyt kolmanneksi eniten maaleja – 31. Neljäntenä on puolestaan Chelsean John Terry.
Kaiken kaikkiaan 10 eniten maaleja tehneen puolustajan listalla kolme (Ramos, Javi Martínez ja Joan Capdevila) puolustajaa on tehnyt suurimman osan maaleistaan La Ligassa. Selkeitä bundesligalaisia listalla on niin ikään kolme: Naldo, Heiko Westermann ja Marcell Jansen. Valioliigasta listalle mahtuu Terryn lisäksi Evertonin Leighton Baines. Sekä Italian Serie A:lla (Maggio) että Ranskan Ligue 1:llä (Sébastien Puygrenier) on listalla yksi edustaja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
