Eibarin murheellinen putki lopulta poikki – Sevilla kaatoi Levanten

Tiistain myöhäisillassa pelattiin kaksi La Liga -ottelua. Eibar voitti kotonaan Málagan lukemin 1-0. Sevilla puolestaan haki pisteet Levanten vieraana maalein 2-1. Molemmille voittajajoukkueille täyden pistepotin saaminen oli tärkeää.
Erinomaisen syksyn pelannut Eibar ehti olla jo melkoisessa pulassa. Baskiryhmä oli voittanut edellisen kerran tammikuussa. 11 ottelun voitoton putki käsitti yhdeksän tappiota ja kaksi tasapeliä. Málagaa vastaan ottelun ainoan maalin viimeisteli Mikel Arruabarrena. Osuma oli Arruabarrenalle kauden seitsemäs La Ligassa.
Ottelu oli kahden tällä kaudella täystyöllistetyn maalivahdin välinen vääntö. Eibarin Xabi Irureta nosti kauden torjuntamääränsä 87:ään ja nousi tilaston kärkeen. Yhden torjunnan päässä on Málagan Carlos Kameni. Voiton avulla Eibar otti kuuden pisteen kaulan putoamisviivaan.
Levanten ja Sevillan välisessä ottelussa ratkaisu nähtiin ensimmäisellä jaksolla. Ensin José Antonio Reyes syötti, ja Kévin Gameiro laukoi tarkasti tolpan kautta sisään. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Gameiro riisti pallon ja lähti juoksemaan pitkin vasenta laitaa. Hänelle pallo myös pelattiin, Gameiro löysi matalalla keskityksellä Reyesin, joka iski lukemat 2-0:aan. Kalu Uche viimeisteli kavennuksen reilu vartti ennen täyttä aikaa, mutta lähemmäs Levante ei yltänyt.
Voitto oli Sevilla-leirille merkittävä sekä joukkue- että yksilötasolla. Sevillan päävalmentaja Unai Emery ohitti seuran voittotilastossa Juande Ramosin. Sevilla puolestaan piti voitolla mahdollisuutensa ensi kauden Mestarien liigaan elossa. Andalusialaiset ovat tällä hetkellä viidentenä. Atlético Madridiin on matkaa neljä pistettä, ja Valencian kanssa Sevilla on tasoissa. Valencialla on tosin ottelu vähemmän pelattuna.
La Liga tiistaina
Levante – Sevilla 1-2 (0-2)
0-1 Kévin Gameiro (10.)
0-2 José Antonio Reyes (37.)
1-2 Kalu Uche (73.)
Eibar – Málaga 1-0 (0-0)
1-0 Mikel Arruabarrena (52.)
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pedri otti vastuun rangaistuspotkusta: ”Se oli minun virheeni”
- Marcus Rashford tauolla vaihtoon – näin Hansi Flick kommentoi
- Real Madridin Dani Ceballosilla useita vaihtoehtoja
- Barcelona nousi kolmeen pisteeseen katastrofaalisesta avausjaksosta huolimatta
- Antonyn siirrosta Real Betisiin neuvotellaan vieläkin
- Barcelona teki investoinnin tulevaisuuteensa – kuvio on sössiintymässä tuttuun ongelmaan
- Villarreal täräytti ennätyshankintansa – uusi puolustaja Chelseasta
- Sevilla myi arvokkaimman pelaajansa
- Barcelonalta iso sopimusuutinen
- Rayo Vallecano lähellä europaikkaa – viimeksi 25 vuotta sitten
- Marcus Rashford tauolla vaihtoon – näin Hansi Flick kommentoi
- Barcelona nousi kolmeen pisteeseen katastrofaalisesta avausjaksosta huolimatta
- Barcelona teki investoinnin tulevaisuuteensa – kuvio on sössiintymässä tuttuun ongelmaan
- Real Madridin Dani Ceballosilla useita vaihtoehtoja
- Villarreal täräytti ennätyshankintansa – uusi puolustaja Chelseasta
- Antonyn siirrosta Real Betisiin neuvotellaan vieläkin
- Sevilla myi arvokkaimman pelaajansa
- Pedri otti vastuun rangaistuspotkusta: ”Se oli minun virheeni”
- Barcelonalta iso sopimusuutinen
- MD: Barcelonan maalivahti herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla