Sevillan ykkösvahdille kahden vuoden jatkosopimus

Sevilla tiedotti verkkosivuillaan, että maalivahti Beto on allekirjoittanut kahden vuoden jatkosopimuksen. Kontrahtiin sisältyy lisäksi optio kolmannesta vuodesta. Aiempi sopimus olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen.
32-vuotias Beto siirtyi Sevillaan vuoden 2013 tammikuussa. Tuon kevään hän pelasi lainalla, mutta hyvin menneen lainajakson päätteeksi Sevilla osti maalivahdin Bragasta itselleen.
Siirrostaan lähtien Beto on ollut Sevillan ykkösmaalivahti. Tätä kautta ovat varjostaneet loukkaantumiset. Portugalin maalilla viime kesän MM-kisoissa pelannut Beto loukkaantui heti kauden ensimmäisessä La Liga -ottelussa. Toinen loukkaantuminen tuli helmikuun ottelussa Real Madridia vastaan. Yhteensä Beto on tällä kaudella pelannut 24 ottelussa, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa