Eurooppa-liiga: Sevilla haki voiton El Madrigalilta – Villarreal kunnostautui paikkojen tuhlailussa
Kuva: Getty Images
El Madrigalilla nähtiin äärimmäisen viihdyttävä Eurooppa-liigan neljännesvälierien ottelu Villarrealin ja Sevillan välillä. Värikkäiden vaiheiden jälkeen vierailijat hankkivat hyvät asetelmat toiseen osaan 1-3-voitollaan.
Ottelu veti mukaansa heti alkuhetkistä lähtien. Vain 13 sekunnin pelin jälkeen Sevilla siirtyi johtoon. Pitkä avaus tavoitti Vitolon, joka tiputti pallon Kévin Gameirolle. Ranskalainen nosti pelivälineen takaisin Vitololle, joka otti pallon rinnallaan haltuun ja sijoitti varmasti alanurkkaan. Vain kerran aiemmin kilpailun historiassa maalinteossa on onnistuttu yhtä nopeasti.
Villarreal ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan. Vain minuuttia myöhemmin Luciano Vietto pommitti vastahyökkäyksestä pallon ylärimaan. Jatkotilanteesta Denís Chéryshev laukoi nahkakuulan katsomoon, vaikka edessä oli vain tyhjä maali.
Tempo ei missään vaiheessa tippunut, ja etenkin Villarreal tuntui olevan aktiivisella tuulella. Viimeiset syötöt ja ratkaisut tosin jättivät usein toivomisen varaa, joten aivan liukuhihnalta paikkoja ei syntynyt.
Viettolla oli 24.minuutilla hyvä tilaisuus tuoda Keltainen Sukellusvene tasoihin, mutta Sergio Rico venyi torjuntaan.
Vain hetkeä myöhemmin Sevilla siirtyi 0-2-johtoon. Benoît Trémoulinas pisti kierteisen keskityksen maalille, ja Stéphane Mbia puski pallon maalin kattoon
Kotijoukkue ei lannistunut. Se jatkoi edelleen aktiivista ja offensiivista peliään. Tosin tässä vaiheessa Villarreal oli jo vähän pakotettu hyökkämään. Se meinasikin kostautua, kun Sevilla pääsi vastahyökkäykseen vain kahta isäntien puolustajaa vastaan. Aleix Vidalin laukaus osui kuitenkin El Madrigalin yleisön onneksi ylärimaan.
Hetki ennen taukoa Viettolla oli jo kolmas loistopaikka ottelussa. Argo pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta peliväline viuhui vain joitakin senttejä Sevilla-maalin ohi.
Toinen puoliaika jatkui siitä, mihin ensimmäinen jäi. Vain muutaman minuutin pelin jälkeen Denís Chéryshev palautti pallon rangaistusaluuelle kulmapotkun jälkitilanteesta. Pallo pomppi pelaajalta toiselle, ja lopulta Vietto onnistui tuikkaamaan pelivälineen maaliin.
Sevilla kuitenkin kuittasi maalin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Vicente Iborra pudotti pitkän avauksen pilkun kohdilla vapaana päivystäneelle Gameirolle, joka tulitti pompusta noin metrin korkuisen kudin vasempaan kulmaan.
Villarreal jatkoi sinnikästä yrittämistään. Noin tunnin kohdalla Rico sai vaivoin torjuttua Joel Cambellin volleyn. Hetkeä myöhemmin Chéryshev laukoi vihaisen kudin vain puolisen metriä ohi maalin.
Sevilla onnistui jäädyttämään pelin, eikä Villarreal näyttänyt saavan kiriä aikaiseksi. Aivan ottelun lopussa Gerard Morenolle avautui kuitenkin tuhannen peson paikka. Gerard pääsi kahdesti puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Rico teki huikean tuplatorjunnan.
Toinen osa pelataan viikon kuluttua Sevillassa.
Toimittajan sana
Todella vauhdikas ja tilannerikas ottelu. Maaleja olisi voinut syntyä useampikin. Isännät hyökkäsivät El Madrigalilta totuttuun tapaan näppärillä kombinaatioilla, mutta vastaavasti puolustaminen aiheutti Villarrealin valmentaja Marcelino García Toralille harmaita hiuksia. Mies passitettiinkin katsomoon protestoinnin vuoksi pian Gameiron 1-3-maalin jälkeen. Sevilla sen sijaan oli erityisen terävä vastaiskuissaan. Tosin maalit syntyivät hieman yllättäen pitkien korkeiden avauksien seurauksena.Eurooppa-liigaa torstaina
Villarreal – Sevilla 1-3 0-1 Vitolo (1.) 0-2 Stéphane Mbia (26.) 1-2 Luciano Vietto (48.) 1-3 Kévin Gameiro (50.)LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”