Getafe myy Sammirin Kiinaan – syy päävalmentajan erolle?
Kuva: Getty Images
Pahoissa talousvaikeuksissa oleva Getafe on jälleen saanut pakkansa sekaisin. Uutisoimme äskettäin, että seuran edustusjoukkueen päävalmentaja Quique Sánchez Flores on päättänyt erota tehtävästään.
Super Deporten mukaan Sánchez Floresin eron syy on se, että Getafe on myymässä Sammirin Kiinaan. Siirto on niin pitkällä, että kroatialais-brasilialainen hyökkäyspään pelaaja sanoi hyvästit joukkuekavereilleen ja astui lentokoneeseen.
– Haluan kiittää Getafea mahtavasta vuodesta, heidän tuestaan, läpinäkyvyydestään, asenteestaan ja kaiken kaikkiaan tästä mahdollisuudesta. Kiitän myös kannattajia kaikesta heidän rakkaudestaan, Sammir kirjoitti Instagram-tilillään. Joitakin tunteja myöhemmin hän postasi tililleen kuvan lennolta Shanghaihin.
Tiettävästi Sammir saa kiinalaiselta Jiangsu Saintylta jopa 10 miljoonaa euroa kolmen vuoden sopimuskauden aikana. Siirtosummaa ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta sen uskotaan olevan merkittävä.
Toimittajan sana
Tarkalleen ottaen Getafen Sammirista saama korvaus on todennäköisesti niin merkittävä, ettei seura voinut vastustaa kiusausta. Aivan kuten se ei voinut vastustaa kiusausta Cosmin Contran ja Míchelin suhteen. Tämä kaksikko siirtyi vuodenvaihteessa niin ikään Kiinaan. Rahaa Getafe saa kassaansa, mutta samalla se menetti Sánchez Floresin, joten taas pitää etsiä uusi päävalmentaja. Sammir pelasi tällä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 26 ottelua, joissa syntyi yksi maali ja neljä maalisyöttöä. Sammirin lähdön myötä kymppipaikalle on tarjolla vain kaksi selkää vaihtoehtoa: Pablo Sarabia ja Ángel Lafita. Näistäkin Lafita on loppukauden sivussa. Hyökkäyspään pelaajista ovat lisäksi sivussa Babá Diawara ja Karim Yoda, joten Getafen tilanne näyttää todella synkältä.LUE MYÖS:
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona