Barcelona sähläsi kahdesti – kaatoi silti Villarrealin helposti

Kuva: Getty Images
Barcelona otti vahvan kiinnityksen Copa del Reyn loppuotteluun. Neymar epäonnistui rangaistuspotkussa, ja Marc-André ter Stegen imaisi Manuel Triguerosin laukauksen taakseen. Siitä huolimatta Barca kaatoi Villarrealin maalein 3-1.
Ensi minuuteilla Villarrealilla oli muutamakin tilanne lähteä nopeaan hyökkäykseen. Kerta toisensa jälkeen lähdöt tyrehtyivät heikkoihin syöttöihin tai haltuunottoihin.
Ottelun ensimmäinen kunnon laukaus nähtiin 12 minuutin kohdalla. Luis Suárez syötti Lionel Messille, joka haki pienestä tilasta yllättävän hyvän laukauksen. Villarrealin maalia vartioineella Sergio Asenjolla ei ollut suuria ongelmia torjunnassa.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Jordi Alba keskitti takatolpalle. Asenjo oli jo ulkona tilanteesta, mutta Suárez ei aivan yltänyt palloon. Lopulta Jaume Costa onnistui purkamaan tilanteen kulmaksi Suárezin ja Rafinhan välistä.
22. minuutilla Suárez oli jälleen lähellä. Messi kuljetti palloa boksin oikeassa laidassa ja keskitti maalin eteen. Uruguaylaishyökkääjä ei aivan yltänyt syöttöön.
Kotijoukkue jatkoi painostusta. Kuutisen minuuttia edellisestä, ja Andrés Iniestalle pelattiin lyhyen kulman jälkeen hyvä syöttö boksin sisään. Erinomaisen kauden pelannut Bruno Soriano peitti Iniestan vedon, joten Barca-peluri syötti Messille. Argentiinalaisen laukaus suoraan syötöstä painui yli maalin. Epäonnekseen Soriano loukkaantui tilanteessa, ja hänet vaihdettiin Triguerosiin.
Hetkeä myöhemmin Neymar ja Rafinha pelasivat pallon avaukseen nousseelle Jérémy Mathieulle, joka latasi nahkakuulan maaliin. Ranskalaispuolustaja oli kuitenkin selvästi paitsiossa, eikä maalia hyväksytty.
Vajaa viisi minuuttia ennen taukoa Barca viimeisteli uudemman kerran maalin, eikä osumaa tällä kertaa hylätty. Iniesta prässäsi Tomás Pinaa, jonka syöttö alaspäin jäi heikoksi. Mateo Musacchio yritti liukua palloon, mutta liuku meni ohi. Suárez korjasi hedelmän, kuljetti kohti maalia ja syötti Messille käytännössä tyhjän maalin.


Toimittajan sana
Ottelu oli hieman yllättäen hyvin erilainen kuin 10 päivää sitten pelattu viime kohtaaminen. Villarrealilla oli alussa pari saumaa vastahyökkäyksiin, samoin viimeisen 10-minuuttisen aikana. Siinä välissä pelatun 70 minuutin ajan Villarreal oli melko aseeton. Toki vierasmaalin Villarreal sai tehtyä. Tai pitäisikö sanoa vain, että Villarreal sai vierasmaalin. Fakta on kuitenkin se, että Barcelona teki kolme maalia, joten Villarrealin on tehtävä vähintään kaksi, mikäli se mielii Copan finaaliin. Jos Barca tekee yhden, Villarrealin on jo tehtävä kolme ja niin edelleen. Eli siinä mielessä näyttää vahvasti siltä, että Barca on matkalla loppuotteluun. Villarreal joutui maksamaan kovan hinnan. Kolme maalia omiin ja pari loukkaantumista. Tässä vaiheessa ei tiedetä, kuinka vakavista vammoista Sorianon ja Jonathan dos Santosin kohdalla on kyse.Kokoonpanot
Barcelona 1 ter Stegen 22 Alves 3 Piqué 24 Mathieu 18 Alba 14 Mascherano 12 Rafinha -> Rakitic (68.) 8 Iniesta 10 Messi 9 Suárez 11 Neymar Barcelona, vaihtopenkki 21 Adriano 15 Bartra 5 Busquets 25 Masip 7 Pedro 4 Rakitic 6 Xavi Villarreal 1 Asenjo 2 Gaspar 5 Musacchio 15 Ruiz 18 Costa 6 dos Santos, J. -> Rukavina (50.) 4 Pina 21 Soriano -> Trigueros (32.) 17 Cheryshev -> Gómez (73.) 9 dos Santos, G. 7 Vietto Villarreal, vaihtopenkki 10 Campbell 16 Dorado 19 Gómez 25 Carlos 23 Moreno 22 Rukavina 14 TriguerosCopa del Rey keskiviikkona
Barcelona – Villarreal 3-1 (1-0) 1-0 Lionel Messi (41.) 1-1 Manuel Trigueros (48.) 2-1 Andrés Iniesta (49.) 3-1 Gerard Piqué (64.) Athletic Bilbao – Espanyol klo 23LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti