Törmäyksen jäljiltä pää kunnossa, olkapää ei – Beto kuukausia sivussa
Kuva: Getty Images
Sevillan ykkösmaalivahti Beto ei tällä kaudella enää juurikaan pelaa. Karim Benzeman jyräämäksi viime keskiviikkona tullut Beto kärsii olkapäävammasta. Sijoiltaan mennyt vasen olkapää vaatii todennäköisesti leikkausta, ja edessä on 2-3 kuukauden pituinen sairausloma. Sevilla tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Kun Beto kuljetettiin kentältä sairaalaan, hänelle asetettiin niskatuki. Sairaalassa todettiin, että maalivahdilla on niin sanottu traumaattinen päävamma, joka ei kuitenkaan osoittautunut erityisen vakavaksi. Olkapäävamman vakavuus paljastui vasta myöhemmmissä testeissä.
– Meillä oli kaksi hoitoa vaativaa vammaa. Ensimmäinen oli päävamma ja toinen liittyi olkapäähän, jota hän ei juuri pystynyt liikuttamaan. Priorisoimme päävammaa, jonka kohdalla pystyimme karsimaan pois pysyvät vauriot. Sitten otimme olkapäästä röntgenkuvan, joka osoitti lievän paikaltaan poistumisen, Sevillan lääkintäryhmän päällikkö Juanjo Jiménez sanoi seuran radiokanavalla.
– Nyt olemme tehneet tarkempia testejä ja kokeita ja huomanneet, että vamma on luultua vakavampi. Nyt katsomme leikkauksen mahdollisuutta ja sitä, milloin hänet mahdollisesti kannattaisi leikata.
Toimittajan sana
Beton loukkaantuminen on Sevillalle merkittävä takaisku loppukautta ajatellen. Joukkue taistelee tosissan Mestarien liigaan oikeuttavasta neljännestä sijasta. Sarjan kolmospaikkakin saattaa olla tavoitettavissa. Beton loukkaantuminen heikentää selvästi Sevillan mahdolisuuksia. Tulevina kuukausina Sevillan maalia vartioi nuori Sergio Rico.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto